Elämme juuri nyt vastuuviikkoa. Tämän vuoden aiheena on kohtuullisuus. Vastuuviikolla ovat esillä aina myös kysymykset rauhasta, ihmisarvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Ja eikö, kohtuullistahan olisi, että nämäkin asiat kuuluisivat kaikille?
Kohtuullisuutta tai kohtuuttomuutta voi miettiä suuressa mittakaavassa, mutta hedelmällistä on miettiä sitä myös omassa elämässä. Mikä on riittävää, mikä kohtuullista niin, että kaikille muillekin riittää? Entä miten selätän itsessäni asuvan ahneuden, riiston ja ennakkoluulot, asuvathan ne myös omassa sydämessäni, jos ei isona mörkönä, niin ainakin häilähtelevänä varjona?
Kun ehtoollisella jaetaan leipä, ei ole kyse vain symbolista. Alkukirkossa jaettu leipä takasi kaikille seurakuntalaisille syötävää. Edelleen murrettu leipä on huutomerkki (!) ja muistuttaa jakamisesta. Kaikki liittyy lopultaan yhteen. Kun joku jossain kärsii, kärsii aina joku muukin. Ajattelen niinkin, että lopultaan toisten kärsimys kiertyy jotain kautta yhteiseksi taakaksi. Siten välinpitämättömyys on ”omasta kuormasta syömistä” jotain kautta. Jeesus puolestaan sanoi sivuten samaa asiaa, että huonosti käy sen, joka kerää rikkautta itselleen, mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.
Elämä on arvaamatonta ja maallisesta ei saa mitään täältä mukaansa (Luuk 12:16-21). Jos minulla on nyt
varastoissani, en tiedä onko huomenna sama tilanne. Osat voivat täällä yllättäen vaihtua ja muuttua. Siten
olemme samassa veneessä ja leipä on totisesti yhteinen!
Jeesuksen kehotus etsiä sitä, mikä pysyy, taivaallista aarretta, ankkuroi ihmisen epävarmuudessa ja
arvaamattomuudessa kuitenkin sellaiseen, mikä pysyy: uskoon, toivoon ja luottamukseen. Jos onni voi
kääntyä, voi se kääntyä toiseenkin suuntaan. Halu jakaa ja auttaa on ihmisessä myös syvällä. Toivoa ei
tarvitse siis menettää!
