MITÄ JÄI käteen taannoisesta jääntunnistintilauksesta Etelä-Afrikkaan? Hauska kuva, jossa elefantit seisoskelevat tuulivoimalan juurella.
Kauppoja ei syntynyt, sillä tunnistintilaus paljastui inhimilliseksi virheeksi. Syy on ymmärrettävä. Tuulivoimaloissa käytettävä tunnistin on lähtökohtaisesti kylmien alueiden tuote. Jos voimaloita pystytetään paljon lämpimiin maihin, se ei lähtökohtaisesti tarkoita Labkotecin liiketoiminnalle mitään, kertoo myyntijohtaja Kari Kananen.
Minne päin maailmaa Labkotecin tuotteet päätyvät, siitä yrityksellä ei ole tarkkaa tietoa.
”Tuulivoimaloiden valmistajat saattavat ostaa vaikka sata kappaletta jääntunnistimia meiltä ja liittää ne omiin projekteihinsa. Me emme välttämättä tiedä, mihin maahan ne ovat menossa.”
Tuulivoimaa rakennetaan kuitenkin runsaasti. Ruotsissa pyörii paljon myllyjä ja samoin Suomessa on meneillään lukuisia hankkeita. Niin ikään Pohjois-Amerikka rakentaa tuulivoimaa. Kotimantereellamme kylmiä olosuhteita riittää Keski-Eurooppaa myöten, minkä ansiosta Saksa, Benelux-maat, Tanska ja etelämpänä myös Espanja ovat Labkotecin merkittäviä markkina-alueita.
Samaa tahtia kun tuulivoimaloiden rakennustahti on globaalisti kiihtynyt, Labkotecin tilauskirjat ovat täyttyneet Pirkkalan Myllyhaantiellä.
”Viime vuoden lopulla oli aika kova piikki tilauskannassa”, Kananen toteaa.
YRITYS, joka toimi Kangasalla nimellä Labko, julkaisi ensimmäinen jääntunnistimensa vuonna 1994. Laite oli tarkoitettu lentokoneen lapaan. Yhdysvaltalainen lentokonevalmistaja McDonnell Douglas oli tuolloin Labkon partneri. Kun teollisuusyhtiö Boeing osti McDonnell Douglasin, tunnistinprojekti ei enää kiinnostanut uutta omistajaa. Tunnistimesta ei tullut ikinä tuotetta ja Labko joutui hakemaan uutta suuntaa.
Siirtymää kiritti tuulivoimaloiden rakentamisen viriäminen etenkin Saksassa ja Tanskassa. Markkinoilta alkoi 1990-luvulla kiiriä merkkejä siitä, että lapojen jäätymisen tunnistamiselle olisi tarvetta. Kananen muistelee, että ensimmäinen voimaloihin tarkoitettu laite myytiin juuri Tanskaan.
Ensimmäisen laitteen ja nykyisen anturin välissä on yli kaksi vuosikymmentä ja useita malleja. Mittaustekniikka on kuitenkin ollut aina sama. Jääntunnistinanturin mittaus on epäsuora ja sen toiminta perustuu ultraääneen. Ovaalin muotoista anturia kiertävässä langassa ultraääni värähtelee, mutta sitä ei näe silmin eikä tunne sormin.
Anturi tunnistaa jatkuvasti jäätä, muttei reagoi esimerkiksi lumeen. Kun kosteus jäätyy, anturin signaalitaso alenee. Jos aleneminen saavuttaa tietyn tason, se merkitsee, että olosuhteet voivat muodostaa jäätä pinnoille, kuten tuulivoimalan lapoihin.
Merialueilla sijaitsevissa voimaloissa ei juurikaan ole jääntunnistuslaitteistoja.
Kari Kananen
Monilla Labkotecin kilpailijoilla tunnistusmenetelmä tukeutuu jäänmuodostumisen suoraan mittaamiseen lavoista. Kananen näkee kyseisen tekniikan ongelmalliseksi siksi, että lavat eivät jäädy tasaisesti.
”Jos lapa on 95 metriä pitkä ja siinä on 30-senttinen anturi, mittauskohta ei suinkaan edusta koko lapaa.”
Epätasaisella jäätymisellä voi Kanasen mukaan olla vaikutusta voimalan käyttöikäänkin. Jos yhdessä lavassa on tuhat kiloa enemmän jäätä kuin toisessa, ja voimala pyörii koko ajan, vaihteisto joutuu koville.
Kananen lukee Labkotecin tuotteen eduksi myös sen, että laitteen huoltaminen on sijaintinsa ansiosta mutkatonta. Laitteisto sijaitsee tuulimyllyn lapojen keskikohdassa sijaitsevan nasellin eli konehuoneen katolla.
”Nosturiautoa ei tarvitse tilata, vaan kun asentaja pääsee ylös naselliin, laite on jo ulottuvilla. Asentajan ei tarvitse mennä köysillä roikkumaan lapoihin.”
Sijaintinsa vuoksi tuote on myös helposti jälkiasennettavissa voimalaan. Siksi työ on myös verrattain nopeaa, mikä lopulta näkyy energianmyyjän tuloksessa. Tuottamaton aika, joka voimalan täytyy olla asennuksen vuoksi pysähdyksissä, on Kanasen mukaan lyhyt.
ENERGIANTUOTTAJAT haluavat estää lapojen jäätymisen siksi, koska jään kertyminen lapoihin voi merkitä voimalan pysäyttämistä. Ja silloin kun laitos on seis, se ei tuota sähköä eikä tahkoa rahaa.
Etenkin nykyisin korostuu se, että energiantuottajien ja -myyjien pitää pystyä ennakoimaan tuotantovarmuutta ja mahdollisia säästä johtuvia taukoja aiempaa tarkemmin, Kananen sanoo.
”Jos sähköntuotannossa tulee ennustamaton katkos, operoijan pitää ostaa korvaava sähkö jostakin ja toimittaa se pörssiin kuitenkin. Ja sähkön hintahan voi olla mitä tahansa näinä päivinä.”
Maanomistajia, voimalanomistajia ja operoijia kiinnostaa myös se, että lapoihin kertyvä jää voi aiheuttaa vaaratilanteita. Nykyisten tuulimyllyjen lapojen lakikorkeus hipoo pitkälti yli 200 metrissä ja kun lavankärjen nopeus voi navakalla tuulella olla yli 200 kilometriä tunnissa, lapoihin mahdollisesti kiinnittynyt jää voi irrotessaan lentää varsin kauas. Jäätä voi tippua myös pysäytetyistä voimaloista.
Jään putoamisesta onkin tullut materiaalisia vahinkoja, mutta henkilövahinkoja ei ole tiedossa. Sinne, missä ei vaaraa katsota olevan, ei jääntunnistustakaan kannata kaupata, kotimaanmyynnistä ja viennistä vastaava Kananen toteaa.
”Merialueilla sijaitsevissa voimaloissa ei juurikaan ole jääntunnistuslaitteistoja.”
TYYPILLISESTI useiden voimaloiden tuulivoimapuistossa ehkä 3-5 voimalassa on jääntunnistuslaitteisto. Labkotec toimittaa anturilaitteistonsa noin 700 tuulivoimalaan vuodessa. Luku oikeuttaa markkinajohtajuuteen.
Vakavasti otettavia kilpailijoita Kananen laskee Labkotecilla olevan muutamia eikä suomalaisia niistä ole yksikään.
”Melkein yhden käden sormiin mahtuvat vakavasti otettavat eurooppalaiset voimalatoimittajatkin. Kaikki niistä ovat meidän asiakkaitamme.”
Kun kyseessä miljoonia maksavat ja miljoonia tuottavat energiatuotantokoneistot, voisi kuvitella, että jääntunnistus ja -poisto olisivat pakollisia. Näin ei ole edes Suomessa. Yleensä lisävarusteiden hankintaan varaudutaan vain silloin, jos esimittaukset osoittavat, että esimerkiksi lapalämmitys tuottaa vähemmän kustannuksia kuin lapojen jäätymisestä johtuvat koneiston pysäytys aiheuttaa taloudellisia menetyksiä.
Kanasen kanta onkin, että tilannetta selkiyttäisi se, jos kansallisen sääntelyn sijaan saataisiin yhteisiä pelisääntöjä jo siksikin, että EU-alueella panostetaan paljon tuulivoimaan fossiilisista polttoaineista eroon pyrittäessä.
VUONNA 1964 Labkona perustettu Labkotec on toiminut Pirkkalassa vuodesta 2008 alkaen. Toimittajia sillä on 5-10. Siteet perustamiskuntaan ovat säilyneet siten, että Jotel Kangasalla Labkotecin pääalihankkija. Labkotecilla on vuonna 2014 perustettu tytäryhtiö Saksassa.
Vuosittainen liikevaihto noin 50 työntekijää työllistävällä yrityksellä on 13-14 miljoonaa euroa. Kuluvasta vuodesta ei tule tilausten osalta niin hyvää kuin viime vuodesta, Kananen ennakoi. Kaupankäyntiä häiritsee kaikkea teollisuutta vaivaava ongelma.
”Jollakin komponentilla on 4-5 kuukauden toimitusaika. Jos ei ole varastossa komponenttia, et tee laitettakaan. Silloin kun jotakin on saatavilla, hankintahinnat ovat olleet nousussa. Kyllä pula on joka-aamuinen riesa – että mitäs tänään?”
LABKOTECIN nykyinen jääntunnistinlaitteisto on ollut markkinoilla kymmenkunta vuotta ja on ainakin jo kolmas mallin versio. Jäätunnistusanturit yritys tekee Pirkkalassa ja alihankkija tekee laitteen keskusosat muualla.
Yrityksen toinen päätuoteryhmä ja vientikaupan tukijalka on öljyn- ja rasvanerottimien hälyttimet. Niitä käytetään esimerkiksi ravintoloissa ja huoltoasemilla ilmaisemaan erottimen tyhjennystarpeesta.
Hälyttimet tuovat kokonaisuutena 65-70 prosenttia liikevaihdosta. Osuus jakautuu keskimäärin puoliksi jääntunnistimien ja öljy- ja rasvanerottimien hälyttimien kesken.
Uuteenkin Labkotec suuntaa. Yritys on alkanut toimittaa jäävaroitusvalojärjestelmiä tuulipuistoihin. Varoitusvalo vilkkuu ilmoittaakseen lähiympäristön kulkijoille ilmiöstä, mikä energiantuottajiakin kiinnostaa. Siitä, että kuuraa alkaa kertyä.
