PUNAISTA, valkoista, hopeaa, lasia, valoa. Pirkkalan keskustan uusi punainen Tiima-talo on sisätiloiltaan paitsi Pirkkalan vaakunan väreihin sovitettu, myös modernin ja valoisan oloinen.
Kunnan hallintojohtaja Olli Niemi esitteli Pirkkalaiselle, miltä Tiimassa näyttää. Talo avautuu elokuussa.
Juttumatka saa lisäväriä, kun Tiiman edustalla paikalle saapuu sattumalta Killon päiväkodin viisivuotiaiden ryhmä Sanna Hildénin ja Kaija Salmelan opastamina.
”Lähdimme varta vasten katsomaan tätä uutta taloa ja samalla taidenäyttelyä”, Hildén kertoo.
Niemi on otettu kiinnostuksesta hallintoa kohtaan. Lapset saavat opaskierroksen lennosta.
”Talon katolla on nurmikko. Tiima tarkoittaa aikaa”, Niemi kertoo. Yksi lapsista muistaa, että tiimalasissa hiekka valuu alas.
Lapset pitävät taloa hienona. ”Se näyttää legopalikalta”, Niemelle huomautetaan.
Kun hiekkaa on valunut tiimalasissa, nämäkin lapset saattavat asioita talossa ja jopa tulla sinne töihin.
FAKTA
Tiima
- Pirkkalan kunnan toimistorakennus keskustassa.
- Avataan elokuussa 2022.
- Neljä kerrosta. Katutasossa kuntalaisten asiointipalvelut, yläkerroksissa hallinnon toimistotiloja.
- Talossa noin 50 hengen työpaikat.
- Ohoh! Katolla nurmikkoa. Talon vieressä paljastetaan tänä vuonna taideteos. Taidehankinnasta sovittiin korttelin rakentajan Lujatalo Oy:n kanssa tontinluovutuksessa.
TUTUSTUMINEN jatkuu aikuisten voimin. Talon pääovi löytyy, kun kävelee Suupantieltä torin suunnasta korttelin sisään.
Osoite on Viistokuja 3. Kävelyreitti kulkee korttelin läpi. Vielä nyt se katkeaa keskeltä ja rakennustyöt ovat menossa aitojen takana.
Viistokatu ei voinut olla nimenä, koska Tampereella oli sellainen.
”Talon viereen tulee taideteos. Sitä ei rakennustöiden takia voi paljastaa vielä Tiiman avautessa elokuussa. Merkittävän taiteilijan teos”, Niemi raottelee salaisuutta.
Taidesatsauksesta sovittiin korttelin myynnin yhteydessä. Rakentaja velvoitettiin hankkimaan teos.
TIIMAN pääovesta tullaan sisään aulaan, jossa on valoisia lasiovia punaisine kehyksineen.
”Koko kaduntason kerros on varattu asioinnille. Tänne muuttaa nyt Koulutiellä sijaitseva asiointipiste TE-palveluita lukuun ottamatta. Niiden tuleva sijoitus on vielä avoinna”, Niemi kertoo.
Alakertaan keskitetään myös monien muiden palvelujen asiointitapaamisia.
”Jos on keskusteltava esimerkiksi rakennusluvasta viranhaltijan kanssa, tapaamiset järjestetään tänne, vaikka maankäytön henkilöstön työtilat ovatkin tien toisella puolen Suupantie 6:ssa.
Asiointikerroksessa on muunneltavia tiloja tapaamisia ja kokouksia varten.
Monia huoneista koristaa tiilenpunainen kokolattiamatto, joka vaimentaa ääniä, mutta ei ole pölisevää 70-luvun mallia.
Tiloja voivat hyödyntää myös yhdistykset kokouksissaan. Sisään pääsee avauskoodilla, kun on tehnyt varauksen. Koodi toimii sen ajan, kun varaus on voimassa.
”Täällä on huone, johon tulee varastokaapit yhdistyksille. Sinne voi jättää tarvikkeita, ettei niitä tarvitse aina erikseen tuoda mukanaan.”
TIIMASTA saa työpisteen noin 50 kunnan työntekijää. He sijoittuvat pääosin kerroksiin 2-4, jotka ovat yleisöltä suljettuja. Asiakastapaamiset sovitaan alakertaan.
”Toki niitä hoidetaan nykyisin paljon netin kautta”, Niemi huomauttaa.
Käytänteellä paitsi turvataan työrauhaa, myös varmistetaan tieto- ja muuta turvaa, kun ulkopuoliset eivät pääse vaeltelemaan vapaasti viraston käytäville.
Tiimaan muuttavista työntekijöistä suurin osa on nyt töissä pääkirjaston talossa. He ovat varhaiskasvatuksen, sivistyspalvelujen ja konsernin hallintoa, viestinnän työntekijöitä, kirjaamo ja taloushallintoa.
Heidän tyhjäksi jättämiinsä tiloihin muuttaa Partolan Veskassa nyt töissä oleva väki, muun muassa kaavoituksen ja kiinteistöasioiden kanssa työskentelevä yhdyskunta-toimiala. Veskan vuokratilat siirtyvät sopimuksen päätyttyä pois kunnalta.
Niemi esittelee Tiimassa valoisaa tilaa, johon sijoittuu kunnan kirjaamon väki.
”Idea on, että tiloissa ollaan tiimien kesken, jolloin voi vaikka huikata asioita ääneen työkaverille eikä tarvitse varoa yhtä paljon kuin isommassa avokonttorissa.”
NIEMI pohtii, että pandemian aikana tutuksi tullut etätyö jää pysyväksi osaksi kunnan toimistotyökäytäntöjä.
”Jatkossa on arvioitu, että työtä tehdään sekä etänä, että paikan päällä. Tämä vaatii toimistiloilta muunneltavuutta, joka on pyritty ottamaan huomioon Tiiman suunnittelussa.”