Pirkkalan Kirkonkylän koululle hankitaan audiovisuaalisia laitteita noin 331 000 eurolla – Mukana esimerkiksi info-tv-järjestelmä
Koulun laajennuksen ja peruskorjauksen on tarkoitus valmistua alkuvuodesta 2023.
Pirkkalan kunnanvaltuutettu Katri Virkkunen kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin
Virkkunen on ainoa kokoomusehdokas Pirkkalasta.
Pirkkalan Naistenmatkan koululaiset tutustuivat riemulla paloautoon ja rekan äänitorveen – Iloisen päivän taustalla on haikea tarina: ”Isän viimeinen toive oli, että voisimme vielä järjestää lapsille turvallisuuskampanjan”
Pirkkalalainen kuljetusyritys halusi kunnioittaa perustajansa viimeistä toivetta.
Pirkkalan kunnanvaltuutettu Sirpa Repo ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin
Repo on Pirkanmaan Vihreiden ainoa pirkkalalainen ehdokas.
Miltä tuntuu, kun kaksi entistä asuinmaata sotii keskenään? ”Tässä käy niin kuin käy”, sanoo Pietarissa opiskellut ukrainalainen taiteilija Valentina Näsi, jonka näyttely avautuu torstaina Pirkkalassa
Galleria 2:n näyttelyssään Valentina Näsi tutkii suomalaista maisemaa, joka eroaa Ukrainasta metsien määrässä.
Korona karkotti lapsia varhaiskasvatuksesta ja lisäsi nuorten paineita Pirkkalassa – Kunta hakee valtiolta tukea varhaiskasvatukseen ja opetukseen yli 895 000 euroa korjatakseen epidemian haittoja
Tukea tarvitsevat etenkin heikommassa asemassa olevat sekä maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret.
Tampereelta anastetun traktorimönkijän kuljettaja ajeli päihtyneenä Pirkkalassa -Ajoi muun muassa Pyhäjärventiellä
Kuljettaja anasti mönkijän Tampereelta ja oli iltapäivällä liikenteessä Pirkkalassa.