
Touhu on niin vauhdikasta, että välillä kivi töpsähtää veljen takin selkämykseen. Silloin Emilia Asp kehottaa poikiaan ottamaan rauhallisemmin. Aspin sylissä Ellen-vauva seuraa maailman menoa tyytyväisen oloisena.
Toisinaan joku hämmästyy, kun tapaa pirkkalalaisten Emilia Aspin ja Niko Hännisen perheen ensimmäistä kertaa. Asp, 32, on neljän lapsen äiti.
”Kyllä vieläkin saan hämmästelyitä, kun ihmiset kysyvät, kuinka monta lasta meillä on. Mutta ystäväni sanoja lainaten: he ihmettelevät, miten olet ehtinyt, kun olet niin nuori”, Emilia Asp toteaa.

Tänä nykyä Alex on 10-vuotias, Robin 8 ja Kevin 4. Juuri nyt Asp on äitiyslomalla nelikuisen Ellenin kanssa.
Suomalaisnaiset saavat esikoisensa nykyään keskimäärin 29-vuotiaina. Asp saikin alkuun ihmettelyjä äitiydestään.
”Joillakin saattoi olla ennakkoluuloja nuoresta äidistä, ja kaveripiirissäni olin ensimmäisiä, joilla edes oli lapsihaaveita siinä iässä tai lapsia. En ole kuitenkaan koskaan miettinyt, mitä muut ajattelevat, vaan toteutin suurimpia haaveitani, ja isoin niistä oli tulla nuorena äidiksi”, hän kertoo.
Asp kokee, että nuoresta iästä oli paljon hyötyä etenkin kahden ensimmäisen lapsen kohdalla. Vauva-arki ja yöheräilyt eivät tuntuneet nuorena niin raskailta.
”Olen myös haaveillut siitä, kuinka ihanaa olisi, kun juhannuksena ja jouluna talo täyttyisi isosta perheestä”, hän sanoo.
Asp uskoo myös lasten nauttivan siitä, että heillä on sisaruksia.
”Isoveljet ovat parasta, mitä Ellen-vauva on saanut! Heidän huolehtivaisuutensa, auttamisensa, rakkautensa ja ylpeytensä ovat jotain niin ihanaa katsottavaa.”

”On niin erityistä saada elää juuri tätä elämänvaihetta, jossa meillä on kaksi ’isompaa’ lasta, joiden intohimo harrastuksiin on upeaa seurattavaa. On hienoa nähdä, miten omistautuneita he ovat lajeilleen. Samaan aikaan meillä on myös kaksi pienempää: neljävuotias, jonka jutut naurattavat joka päivä, ja vauva, jonka kanssa saamme elää tätä ainutlaatuista vauva-aikaa”, Asp kertoo.
Äitienpäivää perhe aikoo viettää kaveripariskunnan kanssa lomalla Espanjassa. Ohjelmassa on uimista ja auringosta nauttimista.