
”Jaakko Tepon kuoltua vuonna 2024 päätin, että ihmisten täytyy kuulla hänen laulujaan livenä. Niiden sanoma ja huumori kestää aikaa ja jaksaa viihdyttää eri ikäisiä”, Vänkäreiden laulaja-kitaristi Juha Kinnunen kertoo.
”Sain projektiini mukaan loistavia soittajia ja kavereita, jotka myös innostuivat asiasta. Näin syntyi Vänkärit.”
Kinnusen lisäksi yhtyeeseen kuuluvat Jussi Ojanen (basso) ja Mikko Kangasjärvi (piano ja haitari). Tamperelainen Kangasjärvi tunnetaan Yö-yhtyeen pitkäaikaisena kosketinsoittajana.
”Noilla matkoilla sain esiteininä perusteellisen upotuskasteen Jaakko Tepon lauluihin. Sanoitukset huvittivat nuorta poikaa, mutta jotenkin jo silloin ymmärsin myös niiden satiirin ja yhteiskunnallisen kritiikin”, Kinnunen kertoo.
Vänkäreiden laulaja-kitaristi nimeää yhdeksi suosikkikappaleekseen Tepon tuotannosta Työttömän laulun.
”Se on loistava esimerkki huumorin keinoin kerrotusta omasta, melko synkästä, työttömän tarinasta”, hän kuvailee.
Katsojien lempikappaleesta ei ole silti Kinnusen mukaan epäselvyyttä.
”Yleisön ehdoton suosikki taitaa olla Hilma ja Onni. Olen aina sanonut sitä kauneimmaksi rakkaustarinaksi, vaikka itse asiassa sehän on tarina luopumisesta ja mustasukkaisuudesta. Tarinassa kuitenkin kaikki esitetään niin maanläheisesti ja puhuttelevasti, että eihän sitä voi kuin rakastaa.”
Vänkärit esittää Jaakko Tepon lauluja Pirkkala-salissa (Urheilutie 7) keskiviikkona 14.5. klo 19. Liput 25 euroa.