PIRKKALAN Vähäjärvi tunnetaan nykyisin asukkaiden arkea ilahduttavana järvenä Suomen nopeimmin kasvavan kunnan keskustassa.
Vielä 1970-luvulla ympäristö oli toinen. Vähäjärvi oli yksi Suomen parhaita lintukosteikkoja. Kaislikon reunassa kirkuivat naurulokit, rannat olivat turpeiset ja soiset ja niiden kätköissä pesi suuri määrä vesilintuja.
”Vuonna 1974 järven naurulokkikoloniassa laskettiin olevan 1200 naurulokkiparia. Järvellä oli kymmeniä pesiviä pareja nokikanoja ja runsaasti tukka- ja punasotkia ja härkälintuja”, kertoo Pirkkalan ympäristöpäällikkö Vesa Vanninen.
Tukkasotkia laskettiin tuolloin pesineen järvellä 23 paria, nokikanoja 10 paria, punasotkia 3 paria, telkkiä 5 paria ja härkälintuja 3 paria. Vanninen arvioi järven olleen Suomen kymmenen rikkaimman lintukosteikon joukossa.
Järven habitus on muuttunut vuosikymmenten varrella. Vanninen kertoo, että järveä yritettiin kuivattaa lisäviljelysmaan saamiseksi 1930-luvun lopussa tai 40-luvulla.
”Järvestä laskevaa Pyhäjokea ei onnistuttu perkaamaan riittävästi. Veden pinta laski vain puoli metriä”, Vanninen kertoo.
Vuosina 1946-47 järven kooksi mitattiin 16 hehtaaria. Vuoteen 1971 pinta-ala oli pienentynyt noin neljällä hehtaarilla umpeen kasvamisen takia. Muutaman vuoden kuluttua järvi madaltui lisää, kun Pyhäjokeen tehtiin rumpuja.
1970-luvun kuvissa järvi on suorantainen. Nykyisen liikuntatalon ja urheilukentän vieressä oli pusikkoa ja pitkälti hyllyvää suorantaa. Keskisyvyys oli alle metrin ja syvin paikka reilut kaksi metriä.
SIIRTYMÄ nykyisen näköistä avointa Vähäjärveä kohti tapahtui, kun järveä ruopattiin 1977-1982. Järven rantamien asutus oli lisääntynyt ja tuhannet naurulokit aiheuttivat melua ja likaantumista.
”Tampereen vesipiiri ja Pirkkalan kunta päättivät yhdessä tehdä Vähäjärvestä maisemallisesti hienomman järven, jolla olisi myös virkistysarvoa. Vuonna 1982 järvelle rakentui penger ja luusuaan pato. Veden pinta nousi metrin,” Vanninen toteaa.
Pitkälle 2000-luvun taitteeseen järven ulkoasu oli yhä nykyistä luomumpi. Kurikan puolella ei ollut kerrostaloasutusta eikä uimarantaa. Kaakkoisrannalla oli suuri turvesaari. Vuonna 2000 se lähti seilaamaan tuulen viemänä järven yli ja vaati toimia.
Vuonna 1974 järven naurulokkikoloniassa laskettiin olevan 1200 naurulokkiparia
VANNINEN valotti Vähäjärven historiaa maisemasuunnittelun opiskelijoille viime syksynä, kun nämä valmistautuivat tekemään alueelle ehdotuksia ympäristön kehittämiseksi.
Kunnan tavoitteena on kehittää Vähäjärveä asukkaiden virkistysalueena, samalla ympäristöarvoja vaalien. Kaakkoisrannalla on Vuorenhaan luonnonsuojelualue ja siellä yhä olevat pienemmät turvelautat on säilytettävä luonnontilassa.
Entisaikojen lintukosteikoksi järvestä ei enää ole, vaikka silkkiuikut ja muutamat muut vesilinnut, hanhet ja viime vuosina jopa pesivät joutsenet ovat viihtyneet siellä. Muuttoaikaan järvellä voi nähdä runsaammin lajeja.
Järven vesi on kärsinyt vuosien varrella erilaisista leväesiintymistä. Sameus, fosforipitoisuus ja sinilevät vaivasivat ruoppausten jälkeen 80-90-luvuilla ja myöhemminkin.
Järvellä on tehty vuosien mittaan runsaasti kunnostus- ja hoitotoimia, kuten turvelauttojen poistoa ja ilmastimen asennus 1990-luvulla, ulpukoiden niittoa 2010, kemikaalikäsittelyjä alumiininkloridilla 2016-17, muuta vesikasvien poistoa ja hoitokalastusta, jossa on poistettu särkikaloja.
Kalastoltaan Vähäjärvi tunnettiin aiemmin isojen haukien järvenä. Lehtikuviin on päässyt yli kymmenen kilon petoja.
Vannisen mukaan Vähäjärven vedenlaatu on nykyisin melko hyvä, ongelmana on lähinnä rehevyys.
”Ulpukoiden poisto samensi veden ja ilmaantui sinilevää. Alumiinikloridi vei sinileväesiintymät, mutta järveen alkoi ilmaantua muuta vesikasvillisuutta. Nämä havainnot ovat opettaneet, että vesiekosysteemissä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toimissa on oltava varovainen, Vanninen toteaa.
HARVINAISIN tapaus järvellä sattui kesällä 2002, kun rannat värjäytyivät harmaaseen massaan.
”Se oli jopa Suomen oloissa ainutkertainen tapaus, pohjassa tai pohjakasvillisuudella elävien ameban kystien massaesiintymä”, Vanninen kertoo.
Harvinaista siinä oli alkueläinten kystien poikkeuksellisen suuri määrä. Tapausta esiteltiin Suomen ympäristökeskuksen nettisivuillakin pitkään aikaa hyvin poikkeuksellisena luontoilmiönä.
”Ainakin lämpötila on ollut yksi keskeinen tekijä. Alkueläimet saattavat runsastua järvissä etenkin lämpiminä kesinä, mutta tällaiset massaesiintymät ovat kuitenkin hyvin harvinaisia ilmiöitä. Eliö koteloitui kesto- eli kystamuotoon noustessaan pintaan”, Vanninen kertoo.
