
Härmälän koulun rakennuksen kellarikerroksessa toimiva kirjasto on kokenut kasvojenkohotuksen. Sisäänkäynti on siirretty Nuolialantieltä Toivonkadun puolelle. Tilat ovat suurentuneet ja niitä on järjestelty uusiksi.
Kirjasto on myös saanut uuden katseenvangitsijan. Se on uusi lastenosasto, jota hallitsevat kuvataiteilija Kauko Salmen restauroitu seinämaalaus ja leveä kirjojen esittelyhylly.
Alkujaan Salmi maalasi luontoaiheisen maalauksensa lastenosaston seinälle vuonna 1953. Lastenosaston paikalle rakennettiin 1980-luvun alussa työntekijöiden työhuone, jonka seinälle maalaus jäi asiakkailta piiloon. Samalla osa alkuperäisestä teoksesta peitettiin kokonaan.
Nyt koko maalaus on jälleen yleisön nähtävillä, aiemmin piilotettu osa mukaan lukien. Peitetystä osasta paljastui lisää hirvieläinten kuvia ja taiteilijan signeeraus.


”Mielestäni on kulttuuriteko, että hieno seinämaalaus on jälleen esillä”, sanoo Tampereen kirjastojen eteläisen alueen palvelupäällikkö Sylvia Stavén.
”Lastenosasto on nyt alkuperäisen hengessä. Kirjojen esittelytelineestä teetettiin samanlainen kuin kirjastossa oli alun perin. Tämä on se meidän wow-elementtimme täällä Härmälässä.”
Hän uskoo, että esillä olevien lastenkirjojen määrä houkuttelee lapsia tutustumaan kirjoihin.
”Se on suoranainen karkkihylly”, Stavén kehuu.
Edellinen remontti valmistui Härmälän kirjastossa juuri ennen koronapandemiaa. Kun Härmälän koulun remontti alkoi vuonna 2023, todettiin, että myös kirjasto on remontoitava, kertoo kirjastonhoitaja Ritva Kauppinen.
”Ensimmäisessä remontissa jo uusittiin kalusteita. Nykyisistä kalusteista osa on uusia, osa aiemmin hankittuja”, Stavén lisää.
Ennen nyt valmistunutta remonttia kirjastossa ehdittiin ottaa käyttöön omatoimikäyttöajat. Käytäntöä on tarkoitus jatkaa edelleen, mutta ajankohta on vielä epäselvä.


Kirjaston työntekijät tietävät, että kirjastoa käyttävät innokkaasti myös muutkin. Ritva Kauppisen mukaan väkeä käy paljon myös Pirkkalasta.
Vaikka seuraavaan talveen on vielä aikaa, haluavat työntekijät esittää jo nyt pyynnön asiakkaille.
”Lattian materiaali ei tule kestämään nastakenkiä. Varsinkaan omatoimiaikoina kirjaston henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta vahtia asiaa, joten pyydämme asiakkaita huomioimaan tämän kirjastossa käydessään”, Kauppinen sanoo.

Härmälän kirjasto (Toivonkatu 1) avautuu ke 23.4. klo 10, jolloin kirjaston eläköitynyt pitkäaikainen työntekijä Anjariitta Karhunen leikkaa nauhan. Varsinaista avajaisjuhlaa vietetään ke 7.5. kahvitarjoilun ja ohjelman merkeissä.
Lue myös: Remontoitu Härmälän kirjasto avautuu pääsiäisen jälkeen