Digiklinikalla onnistuu melkein kaikki, ei sentään näytteenotto: ”Kuvan otto omasta kurkusta oli hankalaa, mutta ei ainakaan tarvitse mennä päivystykseen kipeänä tartuttamaan muita”

Toukokuun alussa 2024 toimintansa aloittanut Pirkanmaan hyvinvointialueen digiklinikka näyttää lyöneen hyvin läpi.

Yleisimmin digiklinikkaan otetaan yhteyttä akuuteissa sairastumisissa, esimerkiksi flunssan, kuumeen, kurkkukivun, ripulin sekä virtsa- tai silmäoireiden vuoksi, iho-ongelmissa tai mielenterveysasioissa. Arkistokuva: Anne Kotipuro
DIGIKLINIKAN aloituksesta maaliskuun 2025 loppuun mennessä digiklinikalla on käyty lähes 200 000 keskustelua, kerrotaan Pirhan viestinnästä.

Yksi tyytyväisistä käyttäjistä on kuusikymppinen orivesiläisnainen. Joulun alla hänellä meni nenä tukkoon, sitten nousi kuume, korkeimmillaan 38,5 asteeseen.

– Kuume hellitti aika pian, mutta palasi uudelleen muutaman päivän päästä. Lisäksi tuli kurkkukipu. Äänikin meni niin, että yli viikkoon en pystynyt puhumaan, hän kuvailee.

Nainen, joka henkilökohtaisten terveystietojen takia esiintyy jutussa nimettömänä, oli kuumeen noustua yhteydessä digiklinikkaan toisen kerran. Ensimmäisellä kerralla hänelle kirjoitettiin kolme päivää sairauslomaa ja kuumeen noustua uudelleen vielä toiset kolme päivää.

– Päivystyksessäkin oli silti käytävä, koska minut määrättiin digiklinikalta näytteenottoon kurkkukivun takia. Streptokokkibakteeria ei kuitenkaan löytynyt, eli angiina voitiin sulkea pois. Tulehdusarvotkin olivat ihan hyvät. Kurkkukipuni jatkui lopulta kolme viikkoa, nainen kertoo.

Hän pystyi myös lähettämään pyydetyn kuvan kurkustaan digiklinikalle. Siitä ei kuitenkaan kovin hyvin näkynyt kurkun syvyyksiin, joten hänet määrättiin näytteenottoon lähimmälle terveysasemalle.

– Vähän vaikea oli itse ottaa kuvaa kurkustaan, eikä kotona asu ketään muutakaan, jota olisi voinut pyytää avuksi, nainen myöntää.

JOULUKIN meni sairastaessa, ja naisen kuvauksen mukaan yskä oli ”ihan tajutonta”. Joulun jälkeen hän taudin yhä jatkuessa meni paikalliseen päivystykseen.

– Minulla todettiin lopulta poskiontelotulehdus ja vielä keuhkoputkentulehdus. Olin taas viikon poissa töistä ja lääkekuurilla. Kuukauden kestäneen, lähes yhtäjaksoisen sairastamisen jälkeen oloni lopulta helpotti, nainen kertoo.

Digiklinikkaa hän kuitenkin kehuu loistavasta palvelusta.

– Vartissa sieltä vastattiin, ja ihmiset olivat tosi ystävällisiä. Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus, ja varmasti otan toistekin yhteyttä sinne. Eikä tarvitse mennä päivystykseen kipeänä tartuttamaan muita, hän listaa digiklinikan hyviin puoliin.

Tällä kertaa tauti vain oli sitkeämpää lajia. Hän sai tarvitsemaansa lepoa, mutta yrittäjänä tarvitsi myös sairauslomatodistukset hakeakseen Kelasta päivärahat tulonmenetyspäiviltä.

PIRKANMAALAISET ovat ottaneet digiklinikan ennakkoluulottomasti käyttöön. Maaliskuun loppuun mennessä digiklinikalle oli rekisteröitynyt lähes 129 000 käyttäjää. Eniten käyttäjiä suhteessa asukaslukuun on Pirhan tilaston mukaan Tampereella, Nokialla ja Akaassa, vähiten puolestaan Kihniössä, Virroilla ja Parkanossa.

Yleisimmin yhteyttä otetaan akuuteissa sairastumisissa, esimerkiksi flunssan, kuumeen, kurkkukivun, ripulin sekä virtsa- tai silmäoireiden vuoksi. Myös iho-ongelmat ja mielenterveysasiat ovat yleisiä yhteydenottosyitä.

Alkukuukausien tilaston mukaan yhteydenottoon digiklinikalla saa vastauksen keskimäärin reilussa kymmenessä minuutissa. Digiklinikalla yhteydenottoihin vastaa aina ihminen.

Kuukausittaiset keskustelumäärät ovat 20 000:n molemmin puolin. Joulu-maaliskuun aikana yhteydenottoja on ollut keskimäärin noin 650 päivässä. Määrä vaihtelee viikonpäivän mukaan.

– Maanantaiaamuisin on ruuhkaisinta ja silloin myös vastausaika on pidempi. Iltaisin ja viikonloppuisin vastausaika on lyhyempi, Pirhan viestinnästä kerrotaan.

Vaikka lähes puolet käyttäjistä on 20–49-vuotiaita, niin myös yli 80-vuotiaat ovat löytäneet digiklinikalle.

AJATUKSENA onkin palvelua luotaessa Pirhan tiedotteen mukaan ollut, että digiklinikan myötä sote- ja lähiasemilla vapautuu aikaa niille, jotka tarvitsevat palvelua kasvokkain tai puhelimitse.

Digiklinikan käyttöönoton jälkeen kesä–syyskuussa asemille soitetut puhelut ovat vähentyneet edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 3,8 prosenttia. Kun verrataan alkuvuosia 2024 ja 2025, puhelujen määrän lasku oli yhteensä noin 8 prosenttia. Yksittäisellä asemalla puhelujen väheneminen ei välttämättä ole kovin suuresti näkynyt, sillä Pirhan viestinnän mukaan paljon on ollut myös patoutunutta kysyntää, joka on ohjautunut digiklinikalle.

HELMIKUUN puolivälissä aloittaneella, tamperelaisia ja orivesiläisiä palvelevalla suun terveydenhuollon digiklinikalla on tähän mennessä käyty jo yli 1 000 keskustelua. Suun terveydenhuollon digiklinikka on avoinna arkisin kello 8–14, ja se palvelee kiireettömissä asioissa.

Sieltä saa neuvoja esimerkiksi kielen, huulten tai suun limakalvojen oireisiin, suun ja hampaiden omahoitoon sekä lapsen hampaiden puhkeamiseen, kasvuun ja irtoamiseen liittyviin pulmiin.

TÄMÄ ON DIGIKLINIKKA

Digiklinikka on Pirhan verkossa toimiva palvelu, jossa arvioidaan hoidon tarvetta ja hoidetaan monia yleisiä terveysvaivoja.
Digiklinikka aukesi 2.5.2024 ja se on avoinna joka päivä kello 8–22, myös viikonloppuisin.
Digiklinikkaa voi käyttää joko mobiilisovelluksella tai verkkosivuston kautta.
Digiklinikalla asioidaan kirjoittamalla. Tarvittaessa voidaan avata videoyhteys.
Digiklinikan käyttöön tarvitaan pankkitunnukset tai mobiilivarmenne.
Digiklinikalla asiointi maksaa saman verran kuin sosiaali- ja terveysaseman asiointi. Hoidon tarpeen arvio ja sairaanhoitajan vastaanotto ovat maksuttomia, lääkärin vastaanotosta maksetaan normaalin käyntimaksun suuruinen maksu.