Varhainen tuki on vaikuttavinta – leikkaukset perheiden palveluista tulevat kalliiksi

Pirkanmaan hyvinvointialue on kohdistanut säästöjä sosiaalipalveluihin osana alueen talouden tasapainottamista. Säästöt näkyvät erityisen huolestuttavasti perheiden palveluissa ja lastensuojelussa.

Lastensuojelun lakisääteinen asiakasmitoitus on 30 asiakasta yhtä sosiaalityöntekijää kohden. Joissain tiimeissä tämä mitoitus ylittyy reilusti lähes jokaisella työntekijällä tällä hetkellä, mikä rikkoo lakia, kuormittaa työntekijöitä ja vaarantaa asiakasturvallisuuden. Osalla alueista puuttuu merkittävästi sosiaalityöntekijöitä, jolloin jopa yli 100 asiakasta odottaa apua ilman vastuusosiaalityöntekijää.

Samaan aikaan lapsiperheiden sosiaalityössä jonot moniin palveluihin ovat kasvaneet. Esimerkiksi perhetyötä perheet joutuvat odottamaan tällä hetkellä pitkään, vaikka tarve olisi selkeästi havaittu. Tukiperheen saaminen voi venyä tai jäädä kokonaan toteutumatta – etenkin, jos kyseessä on erityistarpeinen lapsi. Lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnissa yksi sosiaalityöntekijä voi vastata jopa 60–100 asiakkaasta.

Tämä kehitys on huolestuttava. Tällä hetkellä on iso riski, ettei apu tavoita perheitä ajoissa, ja perheiden haasteet ehtivät kasvaa entistä suuremmiksi. Tämä tarkoittaa tilanteiden kriisiytymistä, kiireellisiä sijoituksia ja huostaanottoja – kaikkein raskaimpia ja kalleimpia ratkaisuja. Esimerkiksi Lastensuojelun Keskusliiton vuoden alussa julkaistun selvityksen mukaan 4,5 kuukautta erityistason lastensuojelulaitoksessa maksaa noin 82 000 euroa, joka vastaa suhdeperustaista varhaista tukea jopa 12 vuodeksi. Ehkäisevät ja varhaisen tuen palvelut maksavat julkaisun mukaan noin 40–60 % korjaaviin palveluihin verrattuna.

Meidän tulisi pyrkiä siihen, että lapsi ja perhe saavat tukea ennen kuin ongelmat kasaantuvat. Säästöt varhaisen tuen palveluista ja lastensuojelusta tulevat kalliiksi niin taloudellisesti kuin inhimillisesti. Leikkausten sijaan lapsiperheiden palveluiden ja lastensuojelun resursseja tulee vahvistaa.

Vilma Viitasaari, kunta- ja aluevaaliehdokas (vihr), Ylöjärvi, YTM, KM

Oskari Mehtätalo, kunta- ja aluevaaliehdokas (vihr), Tampere, opiskelija

Eerika Merimaa, kunta- ja aluevaaliehdokas (vihr), Kangasala, YTK, lastensuojelun vs. sosiaalityöntekijä