Olemme Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteisen Taitokeskuksen ensiapuhuoneessa. Hapenpuutteesta kärsinyt Arvo on potilassimulaattori, ihmisen kokoinen nukke, jota ohjataan tietokoneella.
Arvo avaa ja sulkee silmiään vähän kuin vauvanukke. Arvon silmien mustuaiset myös reagoivat valoon. Arvo hikoilee, kouristelee, hengittää ja pitää eri taudeille tyypillisiä sydän-, keuhko- ja suoliääniä. Kun Arvo kärsii hapenpuutteesta, led-valot saavat sen huulet sinertämään.
– Kommunikoinnissa Arvo ei ole kauhean hyvä, eikä se pysty liikkumaan. Ohjaamossa pitää aina jonkun puhua Arvon puolesta, Taitokeskuksen toiminnanjohtaja Nina Hutri kertoo.
Yksi potilassimulaattori maksaa noin 70 000 euroa. Hintaan eivät kuulu tarvittavat ohjelmistot ja tietokoneet. Onneksi investointi on pitkäikäinen. Taitokeskuksen vanhimmat potilassimulaattorit ovat 15-vuotiaita.
Arvo-potilassimulaattori on hyvä esimerkki laitteista, jotka hankintavaiheessa maksavat paljon mutta joiden käyttö opetuksessa säästää ihmishenkiä ja rahaa.
Hutri kertoo, että Taitokeskuksen tilat ja toiminta on toimijalähtöistä: tiloja, välineitä ja koulutusta suunnitellaan nimenomaan Pirhan, yliopiston ja ammattikorkeakoulun tarpeisiin.
– Olemme maailmanlaajuisestikin edelläkävijöitä. Tällaisia usean toimijan koulutuskeskuksia ei juurikaan ole. Turussa on vastaavanlainen koulutuskeskus.
Hyvinvointialueen toiminnan käynnistyminen näkyi Taitokeskuksella täydennyskoulutuksen tarpeen kasvuna. Arvo Ylpön kadun varrella sijaitsevassa Arvo-talossa käy vuosittain jo kolmisen tuhatta Pirhan ammattilaista täydennyskoulutuksessa.
– Täydennyskoulutuksen tarve kasvaa sitä mukaa, kun terveysalat kehittyvät. Tarjolla on koko ajan monipuolisempaa diagnostiikkaa ja hoitoa. Potilasmäärät kasvavat väestön ikääntymisen takia ja siksi, että ihmiset osaavat hakeutua herkemmin hoitoon. Tarvitaan ammattimaista ja ajan tasalla olevaa henkilöstöä, Nina Hutri sanoo.
– Opiskelijamäärien kasvu haastaa meitä jatkuvasti pohtimaan, miten otamme kasvun haltuun ja saamme resurssit riittämään.
– Yhteistyö on hyvin tiivistä. Lääkärikoulutusta ei voi olla ilman potilaita ja hyvinvointialueen palveluita, joissa he voivat harjoitella, Hutri toteaa.
Pirhan ja koulujen symbioosin viimeistelee se, että lääketieteen opettajat ovat usein myös Pirhalla töissä. Myös Nina Hutri teki aiemmin lääkärin työtä lastentautien osastolla ja opetti yliopistolla.
Hutri sanoo, että yhteistyö on muutosten keskelläkin toiminut hyvin. Henkilökunta on pysynyt pääsääntöisesti samana, mikä helpottaa sopeutumista. Iso rakenneuudistus on toki tarkoittanut joidenkin asioiden uudelleen miettimistä ja järjestämistä.
– Teemme yhteistyötä noin 50 erikoisalan kanssa. Välillä on joitakin haasteita, mutta kokonaisuus toimii hyvin, Hutri sanoo.
– Muutos on meille joka tapauksessa arkipäivää. Digitalisaatio ja tekoäly haastavat. Joudumme miettimään, millaisia lääkäreitä koulutamme 2030-luvun työelämän tarpeisiin.
Hutri toivoo, että tulevilla päättäjillä olisi kyky ymmärtää koulutuksen kerrannaisvaikutukset. Vaikka koulutus vie resursseja, se tuottaa taitavia ammattilaisia, jotka toteuttavat parempaa terveydenhuoltoa. Siitä taas syntyy säästöä, parempaa hoitoa ja potilasturvallisuuden kasvua. Koulutus myös lisää työntekijöiden sitoutumista ja työtyytyväisyyttä.
– Toivon, että mahdollisimman moni tuleva päättäjä pääsisi käymään meillä. Vasta täällä paikan päällä monesti ymmärretään, miksi tiettyjä laitteita kuten potilassimulaattoreita tarvitaan ja niihin kannattaa satsata.
