
KUNTA- ja aluevaalien ennakkoäänestys päättyy Suomessa tänään tiistaina. Tiistaina puoleenpäivään mennessä äänensä kuntavaaleissa oli Pirkkalassa antanut 25,1 prosenttia äänioikeutetuista eli hieman yli 4 000 kuntalaista.
Ennakkoäänestäjien määrä on toistaiseksi jonkin verran pienempi kuin edellisissä kuntavaaleissa. Tällöin äänestysprosentti oli viimeisen ennakkoäänestyspäivän käynnistyessä 30,4.
Viime kertaan nähden vaisumpaa ennakkoäänestysintoa saattaa selittää se, että edelliset kuntavaalit järjestettiin koronaviruspandemian aikana. Pandemian vuoksi ennakkoäänestysaika oli viikkoa pidempi kuin näissä vaaleissa.
Vuoden 2021 kuntavaaleissa Pirkkalan lopullinen äänestysprosentti oli 62,6.
ALUSTAVIEN ennakkoäänestystietojen perusteella aluevaalit vaikuttavat kiinnostavan uurnilla hieman vähemmän kuin kuntavaalit. Aluevaalien ennakkoäänestysprosentti oli tiistaina puolenpäivän aikaan 24,3.
Aluevaalit järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2022, jolloin äänestysprosentti oli Pirkkalassa 55,3. Nyt alue- ja kuntavaalit pidetään viime kerrasta poiketen samanaikaisesti.