Pirkkala on tehnyt pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavan ratkaisun raitiotien rakentamisesta Partolaan ja Suupalle. Kaavoituksen ratkaisut ovat pitkäjänteisiä ja nyt lähivuosina määritelläänkin pitkälti se, miten rakentaminen reitin varrella tapahtuu. Tavoitteina on uusien asuntojen lukumäärän lisäksi oltava asuinympäristön turvallisuus, viihtyisyys ja yhteisöllisyys. Asumisen täytyy olla monipuolista niin omistuksen kuin talotyyppien suhteen. Kaikessa suunnittelussa tulisi tavoitella 15 minuutin kuntaa, jossa arjen tärkeimmät palvelut ovat saavutettavissa kävellen tai pyörällä 15 minuutissa. Pirkkalassa on tähän hyvät mahdollisuudet pienten etäisyyksien ja Suupan ja Partolan vahvojen keskustojen vuoksi.
Pirkkalalainen luonto voi säilyä ainoastaan Pirkkalassa eikä kerran tuhottua saa enää takaisin. Niin täydennysrakentamisessa kuin uusien alueiden kaavoittamisessa luonnon monimuotoisuudesta ja virkistysarvoista on huolehdittava. Luontoarvoiltaan tärkeimpien kohteiden suojelua täytyy vauhdittaa, jotta nämä säilyvät myös tulevaisuudessa. Kasvavalla seudulla joitakin alueita väistämättä joudutaan ottamaan rakentamisen käyttöön, mutta voisimmeko lisätä luontoarvoja kunnan sisällä ekologisen kompensoinnin periaatteilla?
Sirpa Repo
kunnanvaltuutettu (vihr)., kunnanhallituksen jäsen
pormestariehdokas
Pirkkala