40 vuotta sitten: Pirkkala on poikkeuksellinen esiopetuskunta – “Muutkin kunnat haluaisivat saada esikoulun”

Lue, mistä Pirkkalassa puhuttiin vuonna 1985.

“Nuolialan ja Naistenmatkan esikoulut järjestivät viime viikolla vanhemmille ja muillekin taidenäyttelyn menneen kauden saavutuksista”, Pirkkalaisessa 14.3.1985 kerrotaan.

Koulusta kuuluu

ESIKOULUSSA ollaan ensi syksystä siirtymässä kokonaisuudessaan viisipäiväiseen viikkoon. Se on uutinen se. Tähän astihan kunnassa on tällaisia ryhmiä ollut vain yksi. Hyvin kokemuksin, muuten. Vanhemmille toimitetun tiedustelun palaute osoittaa, että koko viikkokin menee hienosti. Kaikista peloista ja ennakkoaavistuksista huolimatta.

Kouluhallinnon alaista esiopetuskokeilua on ollut maassamme kuudessa kunnassa: Juuassa, Kiuruvedellä, Haukiputaalla, Rantsilassa, Nousiaisissa ja Pirkkalassa. Kaikissa muissa paitsi Pirkkalassa on koko ajan noudatettu viisipäiväisyysperiaatetta.

Peruskoulussa on jatkossa mahdollista järjestää esiopetusta valtioneuvoston määräämin perustein opetusministeriön luvalla joko erillisissä 6-vuotiaiden perusopetusryhmissä tai yhdysluokissa. Tämä lupa tullaan näillä näkymin antamaan vain niille kunnille, joissa esiopetusta on jo aikaisemmin annettu. Toisin sanoen Pirkkalalla kävi hyvin. Muutkin kunnat haluaisivat saada esikoulun, mutta valtiolla ei riitä laajennuksiin rahaa ihan pian. Pirkkala saa siis jatkaa.

“Esiopetus tultaneen tulevaisuudessa liittämään koulun yhteyteen”, Matti Peltola ennakoi vakinaistamisen tietävän painetta muiden virkojen perustamiseen lisää ja uutta puutetta tiloista. Budjetissa on kunnassa ainakin viisipäiväisyyteen varauduttu. Kunta otti siis aavistuslähdön. Hyvä niin.

“On avoin kysymys, voidaanko 3-päiväistä esiopetusta jatkossa järjestää ollenkaan. Epäilenpä.”

“Kuulopuheiden perusteella on minulle muuten jäänyt vaikutelma, että monet vanhemmat pitäisivät iltapäiväistä esikoulua hyvänä vaihtoehtona. Kun on nämä paikkaongelmat. Tilaongelmien ratkomiseen on todella mennyt aikaa. Todennäköisesti Kirkonkylän kouluun sopii edes yksi ryhmä.”

Esiopetuksen perusteissahan on esitetty tavoitteeksi järjestää esiopetus lapsen omassa koulupiirissä. Siihen ei Pirkkalassa vielä toistaiseksi päästä.

Pirkkalainen 14.3.1985