Pirkkalan politiikan värikäs konkari ilmoittautui pormestariehdokkaaksi – takana “muistaakseni 24 vuotta valtuustossa”

Pirkkalan kuntavaaleissa on nyt kahdeksan pormestariehdokasta.

Yli 20 vuotta valtuutettuna toiminut Harri Aalto lähtee mukaan kuntavaaleihin oman valitsijayhdistyksensä ehdokkaana.

POLITIIKAN konkari Harri Aalto lähtee mukaan Pirkkalan kuntavaaleihin oman valitsijayhdistyksensä kautta. Aalto sanoo olevansa käytettävissä myös pormestarin toimeen.

Aalto on edustanut urallaan useita puolueita, muiden muassa Vasemmistoliittoa, SDP:tä ja vihreitä. Aaltoa voisi kutsua nykytermein hybridipoliitikoksi. Toimittajan luonnehdinta saa miehen hymyilemään.

“Valtuustovuosia on takana muistaakseni 24. Kunnanhallituksessa olen istunut kahdeksan vuotta.”

Viime vaaleissa Aalto sai 79 ääntä eikä saavuttanut oman valitsijayhdistyksensä listalta valtuutetun paikkaa. Tätä ennen Aalto oli valtuutettuna 90-luvun puolivälistä asti. Isomman puolueen listalla neljän vuoden takainen 79 ääntäkin olisi riittänyt valintaan.

Aalto on ollut vuosien varrella melko suosittu poliitikko. Hän on profiloitunut muun muassa vuokralaisten etujen ajajana ja saanut kuntavaaleissa parhaimmillaan yli 200 ääntä.

“Olin pitkään asukkaiden edustaja Pirkkalan vuokrataloyhtiön hallituksessa ja säätiön puheenjohtaja”, hän kertoo. Sittemmin Pirkkala myi vuokrataloyhtiönsä, mitä Aalto vastusti. Hän haluaa nyt kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kuntaan.

Aalto on tunnettu puhujana, joka saa sekä suunsa auki että kynän sauhuamaan. Hän omannee Pirkkalan ennätyksen jätettyjen valtuustoaloitteiden määrässä.

Pormestariehdokkaana Aalto haluaa lähiluonnon selkeäksi osaksi Pirkkalan kaavoitusta ja säilyttäisi soten ja perusterveyden palvelut Pirkkalassa lähipalveluina aktiivisella vaikuttamisella hyvinvointialueiden päättäjien suuntaan.

Ratikkaratkaisua hän sanoo huonoksi.

“Se on hirveän kallis, mikä on kompensoitava myymällä asuintontteja Naistenmatkan varsi täyteen. Entä jos on edelleen lama?”, Aalto kysyy ja myöntää, että raitiotien jatkopäätös ei valtuuston syksyisen päätöksen mukaan ole välttämättä enää valtuuston asia.

PIRKKALAN kuntavaaleissa on pormestariehdokkaaksi valittu tai ilmoittautunut kahdeksan ehdokasta.

Kisaan ovat ilmoittautuneet mukaan Aallon lisäksi istuva pormestari Marko Jarva (kok.) sekä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Taru Tolvanen (sd.). Kisaan lähtevät mukaan myös vihreiden Sirpa Repo, kristillisten Riitta Kuismanen, keskustan Henna Palin, perussuomalaisten Veli-Matti Ahtiainen ja vasemmiston Jukka-Pekka Tanskanen.

Valtuusto valitsee vaalien jälkeen keskuudestaan pormestarin, joka toimii kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Vaalien ehdokasasettelu päättyi tiistaina 3. maaliskuuta ja ehdokaslistat vahvistetaan 13. maaliskuuta.

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 2. huhtikuuta ja vaalipäivä on sunnuntai 13. huhtikuuta.