Pingviinit eteni pudotuspeleissä välieriin – Keskiviikkona vastassa VaPS

Seuraava vastustaja on keskiviikkona Pirkkalassa Vammalan Palloseura.

PINGVIINIT eteni lauantaina III divisioonan 2-lohkon pudotuspeleissä välieriin, kun Jan Sandgrenin valmentama joukkue pudotti Jämsänkosken Ilveksen voitoin 2-0. Keskiviikon hieman nihkeän 6-5-kotivoiton jälkeen tulos Jämsässä oli 0-4.

“Osasin vähän odottaa kotipelistä vaikeaa, kun oli kaikkea ylimääräistä show’ta. Oli silloinkin hyvän joukkueen merkki, että noustiin voittoon päätöshetkillä”, Sandgren sanoi.

Lauantaina Miska Kiviniemi piti nollan torjumalla 29 kertaa. Valtteri Heponiemen 13. minuutilla tekemä avausmaali jäi myös voittomaaliksi. Pingviinit teki kolme maalia ylivoimalla.

“Asenne puolustamiseen oli huipputasoa. Pelasimme esimerkiksi neljä minuuttia kolmella viittä vastaan, mutta blokkasimme hyvin vetoja ja Miska hoiti loput”, Sandgren sanoi.

Seuraava vastustaja on keskiviikkona Pirkkalassa Vammalan Palloseura, joka eteni jatkoon myös voitoin 2-0 Goonsista. Vieraspeli on lauantaina ja mahdollinen ratkaiseva ottelu sunnuntaina Pirkkalassa.

“Luottavaisin mielin mennään. Kokeneet runkopelaajat ovat olleet hyviä ja kantaneet joukkuetta vaikeina hetkinä”, Sandgren korosti.