
Eniten rakennusvirheitä tekee naapurin Kalle
RAKENTAMINEN on monille suomalaisille kertayritys. Tehtäköön talo sitten kokonaan kappaletavarasta tai elementeistä, on urakka monille sen verran kova, että uusintoihin ei juuri ole halua.
Rakentamisen opit haetaan milloin mistäkin. Eräässä radio-ohjelmassa todettiin, että ylivoimaisesti käytetyin neuvoja oli “naapurin Kalle”, joka kyllä auliisti oli valmis neuvomaan milloin missäkin pulmassa. Haastateltava rakennusalan asiantuntija sanoi, että hän on turhaan yrittänyt kymmenen vuoden aikana tavoittaa tätä “naapurin Kallea”, sillä useimmiten juuri Kallen neuvot ovat virheellisiä. Hän toistaa itse tekemiään virheitä vielä muillekin.
Naapurin Kallehan se rohkaisi alkuun jotenkin siihen tapaan, että “en ollut minäkään päivääkään vasaraa kädessäni pitänyt, ja niin vaan tuossa talo seisoo” tai “kyllähän se oikeastaan pitäisi tehdä toisella tavalla, mutta siskon miehen tuttu oli oikaissut parissakin kohtaa näissä perustamiskuvissa ja talo seisoo siellä vieläkin”.
Tuntuuko tutulta? Jokaisella on naapurinaan, tuttavanaan tai työkaverinaan tällainen Kalle tai Ville tai Mikko tai Matti. Hyvät neuvot ovat halpoja. Niiden toteuttaminen vain saattaa käydä kalliiksi tai ainakin kiusalliseksi. Rakentamaan lähdetään liiankin uhkarohkeasti, heppoisin tiedoin ja “kyllä se siitä” -tunnelmin.
– –
Jutun opetus. Jos haluat kunnon jälkeä, harkitse itse, mitä kohtuudella pystyt tekemään ja missä tarvitaan asiantuntijan apua. Mitä kannattaa tehdä itse ja missä kannattaa teettää. Lopputulos saattaa olla edullisempi teetettynä kuin luuletkaan, jos rohkeasti lasket kaikki epäonnistumiset, hukkaan menneen rakennusmateriaalin ja ajan. Ja ennen kaikkea: unohda “naapurin Kallen” neuvot ja kysy siltä, missä on asiantuntijan tietoa.
Pirkkalainen 7.3.1985