Tiedän, että olen epäonnistunut usein
ja tulen niin tekemään jatkossakin,
näin uskon ja olettaa voisin.
Kohtaan joskus ihmisiä huonosti,
saatan kuunnella puolittain
ja olla äänessä, puhua liikaa.
Käteni ei aina nouse tervehdykseen,
tai en saa kieltäni taipumaan kiitokseen,
enkä pyydettyä anteeksi, kun väärin teen.
Toisinaan näen kuitenkin lähimmäisen,
välitän ja muistan kuunnella –
olla myös hiljaa, olla läsnä.
Käsi nousee iloiten tervehtämään,
mieli ja kieli taipuu mieluusti kiittämään
ja virheen tehtyäni anteeksi käyn pyytämään.
Olen nämä ehkä joskus tehnyt parhain päin,
ja voi olla, että jatkossakin käy näin,
jos siihen aina pyrin sydämestäin.
Silti itseäni muistuttaen:
olen vajavainen, epätäydellinen –
siis välillä onnistun ja välillä en.
Petri Kähkönen