Poliisi kiinnitti huomiota auton menoon Loukonlahdessa – pysäytys poiki rikosepäilyjä

Rikoskomisario kertoo poliisipartion kiinnittäneen henkilöautoon huomiota ajokäyttäytymisen perusteella.

AUTOILIJAN epäillään ajaneen huumausaineen tai -aineiden vaikutuksen alaisena ja ilman ajo-oikeutta Pirkkalan Loukonlahdessa.

Kuljettaja oli liikkeellä Kreetankujalla keskiviikkona 19. helmikuuta noin kello 15.45. Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Tuomas Luhtaniemi kertoo poliisipartion suorittaneen alueella valvontaa ja kiinnittäneen henkilöautoon huomiota kuljettajan ajokäyttäytymisen perusteella.

Poliisi pysäytti auton. Luhtaniemen mukaan partiolle ilmeni, että kuljettajaa oli syytä epäillä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja hallussapidosta sekä ajamisesta ilman ajo-oikeutta.

Auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa.