
PARTOLAN liikenneympyrä on lähinnä liikenneympyrän irvikuva, niin pienikin ettei vilkkua meinaa ehtiä läpi ajaessaan laittaa päälle. Jotkut saattavatkin sen ohittaa ymmärtämättä edes ajaneensa liikenneympyrässä. Myös vanha kaistamaalaus Citymarketilta Pirkkalan suuntaan menevältä ajoradalta olisi syytä poistaa. Partolan kulkija
YKSI suurimmista ympäristörikoksista on Näsijärven mursketäyttö. Raitiotie olisi kyllä mahtunut Paasikiventien keskelle ihan mainiosti. Aniittijäämät, poltto- sekä hydrayliikkaöljyvalumat sekä nollakuidun jättäminen täytön alle tuo pohjavesiongelmia. Myös vedenlaadun huonontuminen on tosiasia, jonka vaikutukset voimalaitoksen kautta yltävät Pyhäjärveen asti, joka myös tulee saamaan lisää päästöjä uuden jätevedenputsaamon purkuputken kautta. En ymmärrä miksi päättäjät haluavat ahneutensa lisäksi tuhota kaksi hienoa järveä omien etujensa vuoksi käyttäen Vaasan hallinto-oikeutta välttääkseen vastuunsa näin Tampereella. Raakku
Lähetä tekstiviesti, Whatsapp-viesti tai kuva Pirkkalaisen yleisönosastolle numeroon 0400 991513. Hinta on normaali operaattorisi taksa. Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat viestit.