
Partio on kulkenut osana minun elämääni pitkän tovin. Partiosta olen oppinut monenlaisia taitoja. Taitoja, jotka auttavat perusarjessa. Taitoja, joilla pärjään metsässä. Taitoja, joita hyödynnän omassa työssäni. Taitoja olla osana ryhmää, ohjata ryhmää ja taitoja, miten tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Olen saanut kuulua monenlaisiin ryhmiin ja tutustua erilaisista taustoista tuleviin ihmisiin.
Olisi hienoa, että jokaisella lapsella ja nuorella voisi olla mahdollisuus oppia erilaisia taitoja ja kokea uusia kokemuksia turvallisessa ympäristössä, oli se sitten partion, urheilun, musiikin tai jonkin muun harrastuksen parissa.
Tämän vuoden Yhteisvastuu-keräyksen kotimaan yhteistyökumppanina on Suomen Partiolaiset. Tämä tarkoittaa, että osa keräyksen tuotosta käytetään heidän kauttaan nuorten harrastamisen mahdollistamiseen, kuten taloudellisien esteiden tukemiseen, jotta mahdollisimman moni nuori voisi löytää merkityksellisen harrastuksen. Jokainen nuori tarvitsee mahdollisuuden.
Yhteisvastuu-keräys starttaa tulevana sunnuntaina. Tule mukaan mahdollistamaan nuorille merkityksellisiä kokemuksia ja auttamaan maailmalla hädän keskellä olevia. Pienistä puroista kasvaa suuria jokia. Jokainen voi auttaa omalla tavallaan.