Muut lehdet: Vesimaailmassa liukasteltu, peurat karjuivat mennessään

Palstalle poimitaan sattumuksia ja uutisia muista Tampereen seudun medioista.

Palstalla esitellään poimintoja muista seudun medioista.
“VESIMAAILMA Louhen eli Lempäälän uimahallin entiset työntekijät kertovat, että uimahallissa havaittuihin vaaranpaikkoihin reagoitiin heidän mielestään hitaasti. Aamulehdelle on kerrottu, että vesiliukumäen alastuloportaissa tapahtui useita liukastumisia ja niiden liukkaus havaittiin jo testiryhmien uimahallikäynneillä syyskuussa. Alastuloportaat korjattiin, kun niissä sattui tapaturma 28. marraskuuta 2024. Tuolloin lapsenlapsensa kanssa uimassa ollut isovanhempi liukastui vesiliukumäessä ja löi päänsä.” Aamulehti
“NAAPURIPÖYDÄSSÄ Noora Jousmäki, Lumi Hartikainen ja Linnea Olkkonen ovat pöyristyneitä siitä, että pinaattikeitto ei ole päätynyt toiveruokaviikon listalle, ja sitä on tarjolla muutenkin hädin tuskin koskaan. – Pinaattikeittoa pitäisi olla ehdottomasti useammin. Ja keittoja ylipäätään (tähän ei kuulemma lukeudu hernekeitto). Tyttöjä rassaa kouluruuassa ylipäätään liika yrittäminen. Heidän mielestään kouluruoassa tulisi kunnioittaa perinteitä. – Nyt on jotain ihme texmexiä. Perusruokia enemmän, kuuluu toive.” Ylöjärven Uutiset
“LAUANTAINA 1. helmikuuta Ideaparkin keskusaukiolla kisataan seiväshypyssä kova kansallinen miesten kilpailu. Tapahtuman järjestää Seivästalli ry ja se käydään viime kevättalvella menehtyneen lempääläisjuurisen seiväshyppääjä Raimo Eskolan muistoa kunnioittaen. Eskolan muistokisan yksi promoottori on Tampereen Pyrinnön huipputekijä Urho Kujanpää, joka on koonnut puoli tusinaa Suomen kärkitason seiväsmiestä mukaan tapahtumaan.” Lempäälän-Vesilahden Sanomat
“NIMITTÄIN pihapiiriini ilmestyi ulkorakennukseni kulman takaa marraskuun puolivälissä keskellä kaunista päivää yllättäen kaksi isoa peuraa, ja pelästytimme niin viimeisen päälle toisemme. Totta tosiaan! Ihan rauhassa olisin niiltä vain halunnut kysellä. Mitä te täällä teette? Mutta ne ottivat siitä paikasta jalat allensa, huusivat ja karjuivat mennessään niin, että koko tienoo raikui ja kaikui. – – Oletko sinä kuullut peuran huutoa? En ole ikinä kuullut, että peuroista lähtee niin kauhea ääni, mutta nyt tiedän senkin.” Lukijan kirjoitus, Akaan Seutu