Kohujakin aiheuttaneet turvallisemman tilan periaatteet ovat olleet jo pitkään arkea Pirkkalan nuorisotyössä – “Hyvin yleisiä ja selkeitä käyttäytymisohjeita”

Nuorisopalveluissa otettiin turvallisemman tilan periaatteet käyttöön nuorten toiveesta. Ohjeita on noudatettu hyvin, kertoo nuorisokoordinaattori.

Nuorisokoordinaattori Sanna Piispanen ihmettelee julkisuudessa käytyjä kiistoja turvallisemman tilan periaatteista. Piispanen kuvattiin uudessa nuorisotila Nupussa elokuussa. Kuva: Sebastian Stenvall
MEDIAA viime vuosina seuranneet eivät ole voineet välttyä kuulemasta turvallisemman tilan käsitteestä. Monet kunnat, yhdistykset, yritykset ja muut toimijat ovat ilmoittaneet ottavansa turvallisemman tilan periaatteet käyttöön toiminnassaan.

Pirkkalassa viimeisin esimerkki on uudelle Pirkkala-salille laaditut turvallisemman tilan periaatteet, joita tilojen vuokraajan on sitouduttava noudattamaan.

Kunnan nuorisotyössä turvallisemman tilan periaatteet ovat olleet käytössä jo pitkään. Ne on koottu nuorisotyössä kahdeksan kohdan listaksi.

Listalla ovat muun muassa toisten tilan sekä mielipiteiden kunnioittaminen, ennakkoluulottomuus, toisten kuvaamisesta pidättäytyminen, häirintään puuttuminen ja anteeksipyytäminen tarvittaessa. Lisäksi kehotetaan välttämään oletusten tekemistä toisten ulkoisten ominaisuuden, uskonnon, iän, seksuaalisuuden tai muiden ominaisuuksien perusteella.

Sanna Piispanen kertoo, että turvallisemman tilan periaatteet otettiin käyttöön alkujaan kunnan vanhassa nuorisotilassa Nastassa. Nyt ne löytyvät uuden Nuppu-nuorisotilan seinältä. Kuva: Sebastian Stenvall
NUORISOPALVELUIDEN vastuuhenkilö, nuorisokoordinaattori Sanna Piispanen kertoo turvallisemman tilan ohjeiden olleen nuorisopalveluilla käytössä useita vuosia, ensin nuorisotila Nastassa ja sittemmin kaikessa toiminnassa. Aloite niiden laatimiseen tuli nuorilta.

“Minun mielestäni ne ovat hyvin yleisiä ja selkeitä käyttäytymisohjeita siitä, kuinka ylipäätään kuuluisi käyttäytyä ja kohdella toisia ihmisiä”, Piispanen sanoo.

“Nuoret ovat näissä asioissa todella valveutuneita, mikä on minusta hieno asia. Ohjaajien ja nuorten kesken käydään aiheesta hyviä keskusteluja.”

Toisinaan ohjeista on jouduttu muistuttamaan nuorisotilalla niin nuoria kuin aikuisiakin.

“Siksi periaatteet ovat kaikessa esillä ja meilläkin hyvin näkyvillä seinällä, ja välillä käymmekin niitä läpi ja muistuttelemme niistä. Mielestäni nuoret pääsääntöisesti muistavat ne hyvin ja arvostavat toisiaan. Siinä mielessä voi sanoa, että ne toimivat tosi hyvin.”

SITÄ mukaa, kun turvallisemman tilan periaatteita on otettu käyttöön Suomessa ja maailmalla, on myös niihin kohdistuva mediahuomio ja kritiikki lisääntynyt. Kriitikot ovat pitäneet haitallisena sitä, jos esimerkiksi korkeakouluissa jätetään kriittisiä keskusteluja käymättä loukkaantumisen ja mielipahan pelossa. Huolta on esitetty myös sananvapauden rajoittamisesta.

Piispanen pitää kohuja hieman huvittavina. Hänestä turvallisemman tilan periaatteissa ei ole mitään ihmeellistä.

“Ne kuuluvat mielestäni tällaisiin jokaisen perussääntöihin ja -taitoihin, kuinka me toisia ihmisiä kohtelemme. Minusta on vähän hassua sellainen keskustelu, että periaatteet olisivat jotenkin ihmeellisiä tai aiheuttaisivat jotain provosointia. Sitä keskustelua en ymmärrä.”

Turvallisempi tila

Käsitettä on käytetty alkujaan seksuaalivähemmistöjen ja naisasialiikkeen parissa.
Turvallisemman tilan periaatteilla ja ohjeilla pyritään tekemään erilaisista tiloista ja tapahtumista turvallisemman tuntuisia varsinkin syrjityille vähemmistöille, joilla voi olla kokemusta ennakkoluuloista ja häirinnästä.
Ohjeissa kehotetaan tyypillisesti esimerkiksi kunnioittamaan toisia, välttämään toisten nolaamista ja olemaan tekemättä muista oletuksia ulkoisten ominaisuuksien perusteella.

Lue myös: Pirkkala-salin hinnat päätettiin – Anniskelu sallittua tiettyinä aikoina, vuokraaja sitoutuu turvallisemman tilan periaatteisiin