Yksityiset metsät ovat monimuotoisuuden aarreaitta – kannustamme maanomistajia pienten arvokkaiden luontokohteiden vapaaehtoiseen säilyttämiseen

Kirjoittaja Matti Pirhonen on Kaunis maa ry / Pirkanmaan luonnonsuojelurahaston puheenjohtaja.

Matti Pirhonen. Kirjoittaja on Kaunis maa ry / Pirkanmaan luonnonsuojelurahaston puheenjohtaja.
SUOMESSA on metsää 22 miljoona hehtaaria ja olemme suhteellisesti tarkastellen Euroopan metsäisin maa.  Metsistämme on suojeltu virallisesti 13 prosenttia. Suojellut metsät sijaitsevat valtaosin pohjoisessa ja valtio omistaa niistä eniten.

Etelä-Suomessa vanhoja metsiä ja laajoja suojeltavia alueita ei enää juuri ole.  Siksi on aika kohdistaa huomio Pirkanmaalla pieniin, luonnoltaan monimuotoisiin ja perinnebiotooppeja sisältäviin kohteisiin.

Perinteisesti suojeluun sisältyy usein pakotteita maankäytölle ja sopimiselle. Myös kaavoitus luo esteitä maankäytölle. Suomessa on yli 600 000 metsänomistajaa ja noin 1 250 000 pienasuntoa tontteineen.

Näille toimijoille vapaaehtoisuus suojelussa on avainsana. Ongelmana on, että useat vapaaehtoiset suojelusopimukset, kuten Metso-sopimus, on tarkoitettu isoille tiloille. Suojeluehdot ovat liian rajaavia.

Etelä-Suomessa tila- ja tonttikoot ovat ajan saatossa pienentyneet. Koskemattomia metsiä ei löydy, mutta maaseutukulttuurin muovaamia pieniä alueita on myös lähellä asutustaajamia.

PERINNEBIOTOOPPEJA ovat kedot, vanhat niityt, hakamaat, vanhat metsälaitumet ja paahderinteet. Pieniin metsiin saattaa kätkeytyä puroja, noroja, kosteikkoja ja lehtolaikkuja. Osaa näitä suojaa metsälakikin, mutta luontotyyppejä ei ole välttämättä edes löydetty. Luonnon monimuotoisuutta voi havainnoida herkästi myös kyläteiden ja ojien varsilla.

Miljoonien ihmisten ulottuville on metsien ja tonttien omistajina avautunut vapaaehtoinen mahdollisuus vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen

Pientalojen pihat tarjoavat mahdollisuuksia jokaiselle jättää osan pihasta ja nurmikosta kedoksi tai kosteikkoa niityksi. Peltoa voi palan säästää kukille silmän iloksi ja mehiläisille. Miljoonien ihmisten ulottuville on metsien ja tonttien omistajina avautunut vapaaehtoinen mahdollisuus vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen ja maan jatkuvapeitteisyyden vaalimisella myös hiilen sidontaan.

Pienten luontokohteiden huomioiminen on laadullista luonnonsuojelua, jota ei mitata hehtaareissa. Näissä kohteissa voi toteuttaa suojelua enemmän kuin metsälaki edellyttää tai mikä on jäänyt virallisen suojelun ulkopuolelle.

MAANOMISTAJAN näkökulmasta huolta aiheuttavat oikeusvaikutteiset yleiskaavat. Mikäli on syytä kaavoittaa metsämaata, olisi hyvä merkitä alue M-merkinnällä, jotta maan käyttöä ei kohtuuttomasti rajoiteta. Silloin korostuu myös vapaaehtoinen suojelu.

Perinteiseen suomalaiseen maaseutukulttuuriin kuuluu ylisukupolvisuus, jota nykyään kutsutaan kestäväksi kehitykseksi.

MIKÄ sitten on Kaunis maa ry?

Se on Pirkanmaalla virallista luonnonsuojelua täydentävä yhdistys, jonka kannustaa sopimuksin maanomistajia pienten arvokkaiden luontokohteiden säilyttämiseen. Periaatteena on, että Kaunis maa ry ei omista maata, vaan suojelukohteiden omistus säilyy maan omistajalla.

Tänä vuonna on tulossa tiedotuskampanja, jolla pyritään etsimään uusia pieniä suojelukohteita.  Toiminnasta voi lukea lisää kotisivuiltamme kaunismaary.fi.