Vapaa-aikatalon laajennukselle naulattiin tarkka hinta – tämän verran komea pytinki maksoi

Nyt remontoidaan jo uuden rakennuksen vieressä olevaa vapaa-aikakeskuksen vanhempaa osaa.

Elokuussa käyttöön otettu Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen laajennusosa maksoi 7,8 miljoonaa euroa. Remontit jatkuvat nyt taustalla pilkottavassa vanhassa osassa. Kuva: Sebastian Stenvall

ELOKUUSSA käyttöön otettu vapaa-aikakeskuksen laajennusosa rakentui raha-asioiden osalta suunnitelmien mukaan. Rakennus otettiin käyttöön 19.8. viime vuonna.

Urakan taloudellinen loppuselvitys kertoo, että hanke toteutui yhdyskuntalautakunnan tekemän talousarvion määrärahojen mukaisesti. Lautakunta sai rätingit eteensä keskiviikkona.

Urakan kokonaiskustannukset ovat 7,8 miljoonaa euroa. Kohteelle saatiin valtionavustusta 750 000 euroa.

Hankkeen kvr-urakoitsijana toimi Rakennusliike Lapti Oy. Urakan rakennuttamis-, turvallisuuskoordinaattori- ja valvontatehtävistä vastasi Rapp Valvontakonsultit Oy.

REMONTTITYÖT vapaa-aikakeskuksella jatkuvat parhaillaan keskuksen vanhassa osassa. Sen laaja peruskorjaus sulkee huhtikuussa talossa toimivan kuntosalin ja myös aulassa toimiva kahvila Pisteen remontin ajaksi.