
Itse ajattelen, että kysymys kasteen merkityksestä on melko hankala. Ehkä eniten siksi, että sen merkitys on niin suuri ja vaikuttava, että sitä on vaikea sanoittaa ääneen ja tyhjentävästi. Ehkä myös siksi, että sitä ei tule kovin usein pohtineeksi. Monelle lapsena kastetulle kaste voi olla tietyllä tapaa itsestäänselvyys ja itsestään selvä osa elämää, koska ei muista aikaa, jolloin ei olisi ollut kastettu.
Kasteesta puhuttaessa puhutaankin usein melko laajasta lupauksien vyyhdistä. Kasteessa Jumala lupaa ihmiselle pelastuksen ja pääsyn Taivaaseen tämän elämän jälkeen. Jumala lupaa huolenpitoaan ja rakkauttaan tätä elämää varten. Se ei tarkoita, etteikö elämässä tulisi välillä vaikeita asioita, vaan sitä, että niidenkin keskellä Jumala on lähellä. Kaste merkitsee siis sitä, että voi luottaa Jumalaan ja siihen, että Hän kannattelee elämässä.
Kasteen merkitys saattaa myös näkyä jossakin hyvin paljon arkisemmissa asioissa. Se voi olla luottamusta siihen, että rukoukset kuullaan ja kaikki järjestyy aikanaan. Tai se voi näkyä jonakin ulkoisena muistutuksena, kuvana seinällä tai asusteena. Itse esimerkiksi kannan kaulaketjussani kastesormusta. Kasteen lisäksi se muistuttaa minua kummiudesta, yhdestä elämäni tärkeästä tehtävästä, sillä se tuli osaksi ketjua ensimmäisen kummilapseni kasteen aikoihin.
Kaste on joka tapauksessa merkittävä asia ihmisen elämälle. Sen äärelle on hyvä aika ajoin palata ja sitä pohtia. Ehkä sinäkin voit tänään miettiä, mitä sinulle merkitsee se, että sinut on kastettu, tai mitä se voisi sinulle merkitä, jos sinut kastettaisiin.