Nämä olivat kesällä Pirkkalan suosituimmat bussipysäkit – kolme pysäkkiä ylitse muiden

Nyssen matkustajamäärät olivat kesäkaudella nousussa.

Pirkkalan suosituin bussipysäkki oli kesällä 2024 Suuppa. Kuva: Sanni Harmanen
KOLME käytetyintä linja-autopysäkkiä Pirkkalassa olivat viime kesänä Suuppa, Härmälänoja ja Kyösti. Asia selviää tilastosta, joka oli marraskuussa esillä Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnassa.

Suupan, Pirkkalan, Kyöstin ja Härmälänojan pysäkit muodostivat kesällä lähes kolmanneksen koko Pirkkalan nousuista linja-autoon. Käytetyin pysäkki oli Suuppa, josta noustiin bussiin noin 13 000 kertaa. Suupan pysäkki sijaitsee kuntakeskuksessa Pirkanpojan edustalla.

10 000 nousun rajan ylittivät myös aivan Pirkkalan ja Tampereen välisellä rajalla sijaitseva Härmälänoja sekä Kyösti.

Yli 6 000 nousun pysäkkejä olivat kesällä Pirkkala, Solja, Pakkalankulma ja Kurikka. Pirkkalan pysäkillä tarkoitetaan linja-autopysäkkiä, joka sijaitsee Suupalla Salen rakennuksen kupeessa.

TAMPEREEN kaupungin joukkoliikenteen eli Nyssen kesäkausi alkoi maanantaina kesäkuun 3. päivä ja päättyi sunnuntaina 4. elokuuta. Matkustajamäärät Nysse-alueella olivat vuoden takaiseen nähden nousussa. Kasvua kesäkausien 2023 ja 2024 välillä oli lähes kymmenen prosenttia.