Epäilen tämän vekotinrakkauden olevan syynä siihen, miksi istuuduin nurmikolle seuraamaan elämäni ensimmäisen kerran ruohonleikkuurobotin toimintaa. On tunnustettava, että se kiinnosti enemmän kuin ruohoa syövä lammas. Seurasin, osasiko se pysähtyä, väistää esteet ja vaihtaa suuntaa.
Seuraava robottitoiminnan merkkipaalu oli erään tulevan rippikoululaisen kotona kulkenut robotti-imuri. Mikään toinen siivoustarvike ei ole herättänyt minussa mielenkiintoa.
Vanha merkitys näkyy vieläkin sillä tavoin, että mikä tahansa automaatti ei ole robotti, vaan robotilla tulisi olla joitakin ihmiskäskyjä tottelevia piirteitä.
Onko ihmisen velvollisuus pysähtyä auttamaan?
ENSIMMÄISEN kerran törmäsin kuljetusrobottiin Tallinnassa. Se oli samanlainen laite kuin ne Suupalla hortoilevat ruoankuljettimet, jotka muistuttavat kävelemään opettelevia taaperoita. Jo silloin huomio kiinnittyi niiden hellyttävään ulkomuotoon.
Pikkupojat pysähtyivät niiden luo ja taputtelivat kuin perheen rakasta koiraa.
Nämä katurobotit ovat sympaattisempia kuin tietyt eläimet. Čapek on kirjoittanut myös teoksen Salamanterisota. Tuskin lapset seisahtuisivat hellimään salamanterieläimiä, nehän ovat eläinkirjan mukaan kaikki petoja.
KOTIINKULJETUSROBOTIT herättävät moraalisia kysymyksiä.
Olen nähnyt robotin hoipertelevan Perkiöntien jalkakäytävää lievän lumisateen jälkeen. Onko ihmisen velvollisuus pysähtyä auttamaan? Ja millä oikeudella kone laitetaan matkaan niin, että sen on turvauduttava ystävällisten ohikulkijoiden apuun?
Entä onko autoilijan pysähdyttävä, kun robotti on tulossa suojatielle? Varsinainen moraalinen kysymys on siinä, herättääkö robotti enemmän myötätuntoa kuin Wolt-kuski, joka polkee lumisateessa luonnottoman suuri laatikko selässään.
Olen kuullut ihmeteltävän sitäkin, tarvitaanko ylipäänsä tällaisia vekottimia. Eivätkö ihmiset enää kykene edes kauppaan? Tähän paheksuntaan en liity. On täysin sallittua, että ilman erityisempiä syitä hankkii elämäänsä helpotusta.