Näin vuodenvaihteessa toteutunut iso uudistus vaikuttaa työttömiin Pirkkalassa – “Kenenkään ei tarvitse olla hädissään”

Työllisyyspalvelut siirtyivät valtiolta kuntien vastuulle. Asiakkaille tiedossa ei ole ainakaan alkuvaiheessa suuria muutoksia, kertoo Pirkkalan toimipaikan palveluesihenkilö.

Tarja Uuskiven titteli muuttui uudistuksessa kunnan työllisyyspalveluiden päälliköstä työllisyysalueen Pirkkalan toimipaikan palveluesihenkilöksi.
“ONKO sinulla aika varattuna”. “Tapaamiset ajanvarauksella”. “Emme ota asiakkaita vastaan ilman aikavarausta”.

Pirkkalan työllisyyspalvelujen toimipisteeseen Suupalle ei kävellä enää sisään noin vain. Tämä tulee selväksi ulko-ovella, jossa kolme eri lappua ja teippausta muistuttaa asiakkaita ajanvarauksesta.

”Se ei muutu, että tapaamme asiakkaita tässä samassa paikassa edelleen, mutta jatkossa tarvitaan ajanvaraus. Sitä koetamme tähdentää. Ennen täällä on voinut myös käydä huikkaamassa asioita ovelta, nyt se palvelu toteutetaan asiointipiste Tiimassa”, kertoo Tarja Uuskivi. Kunnan työllisyyspalveluiden päälliköstä tuli vuodenvaihteessa Tampereen seudun työllisyysalueen Pirkkalan toimipaikan palveluesihenkilö.

Huikkauspaikan vaihtuminen on vain yksi asia, jonka tammikuussa voimaan tullut työllisyyspalveluiden uudistus on tuonut Pirkkalaan. Siitä on kuitenkin hyvä aloittaa, sillä monet suuremmat muutokset ovat vielä hämärän peitossa.

UUDISTUKSESSA työllisyyspalvelut siirrettiin valtion TE-toimistoilta kuntien vastuulle. Jatkossa oma kotikunta palvelee työttömiä työnhakijoita työnhakuun, rekrytointiin ja osaamisen kehittämiseen liittyvissä asioissa.

Pirkanmaalla kunnat ovat yhdistäneet voimansa ja muodostaneet kaksi työllisyysaluetta. Pirkkala kuuluu Tampereen seudun työllisyysalueeseen.

Uuskivi korostaa, että muutos ei vaadi työllisyyspalvelujen asiakkailta mitään toimenpiteitä. Jos asiakkaan asiointipaikka tai OMA-valmentaja vaihtuu, siitä tiedotetaan hänelle henkilökohtaisesti.

Työllisyyspalveluiden toimipisteessä Koulutiellä työskentelee Tarja Uuskiven lisäksi nykyään kahdeksan OMA-valmentajaa. Vuodenvaihteessa kaksi työntekijää siirtyi työllisyysalueen puhelinpalveluun, jossa töitä tehdään pääasiassa etänä.

”Joillakin asiakkailla OMA-valmentaja vaihtuu, esimerkiksi heillä, joiden valmentajat ovat siirtyneet meiltä työllisyyspalvelun puhelinpalveluun. Muutokset tiedotetaan asiakkaille lähiviikkojen aikana. Kenenkään ei tarvitse olla hädissään siitä, kuka OMA-valmentaja on, vaan otamme heihin yhteyttä ja kutsumme täältä tapaamisiin kuten ennenkin”, Uuskivi sanoo.

Suuri osa pirkkalalaisista työnhakijoista siirtyi valtion TE-palveluilta kunnan työllisyyspalveluiden asiakkaaksi jo vuosina 2021–2024 toteutetun työllisyyden kuntakokeilun aikana. Ne, jotka eivät siirtyneet, jatkavat toistaiseksi TE-toimistolta tuttujen työntekijöiden asiakkaina työllisyysalueen muissa toimipisteissä, Uuskivi kertoo.

SIITÄ, miten työllisyyspalveluiden järjestäminen ja tarjoaminen Pirkkalassa lähivuosina muuttuu, ei ole vielä tietoa. Uuskiven mukaan esimerkiksi työkokeilun käyttöön on tulossa jonkinlaisia muutoksia, mutta päätöksiä asiasta ei ole vielä tehty.

”Ajattelen, että vaikka Tampere on alueen vastuukuntana, niin meillä Pirkkalassa asiat tehdään omalla tavalla pienellä tiimillä. Kaikki ohjeistuksemme ja tapamme eivät välttämättä mene yksiin Tampereen kanssa. Olemme myös sopineet, että kunnat viestivät työllisyysalueen palveluista omina palveluinaan. Siksi kuntalaisten kannattaa seurata ennen kaikkea Pirkkalan kunnan tiedotusta työllisyyspalveluista”, Uuskivi sanoo.

”Pienten paikkojen plussaa on ketteryys ja joustavuus. Toimijat ja verkostot ovat meillä lähellä. Toivotaan, että tämä hyvä saadaan säilytettyä, mutta myös tuotua mukaan sitä hyvää, mitä työllisyysalue mahdollistaa.”

Työllisyyspalveluiden toimipisteen ovessa muistutetaan, että sisään käydään vain ajanvarauksella.
KUNTIEN näkökulmasta iso muutos on sekin, että kuntien vastuu työttömyyteen liittyvien tukien rahoituksesta kasvaa ja aikaistuu. Tarkoituksena on kirittää kuntia auttamaan työttömiä pääsemään työn syrjään kiinni.

”Se on erittäin iso haaste kunnille. Yksi keihäänkärki on se, saavatko yritykset työvoimaa ja työntekijöitä. Toinen on se, että jos asiakkaalla on esimerkiksi terveydellisiä haasteita, niin saadaanko tarjottua oikea palvelu oikealle henkilölle, eli onko työttömyysetuus välttämättä oikea tukimuoto siinä kohtaa. Tämä haastaa meitä isosti kunta- ja aluetasolla”, Uuskivi toteaa.

Yhteisellä työllisyysalueella ei liene täysin mahdoton ajatus sekään, että työttömiä voitaisiin joskus ohjata alueen sisällä muihin kuin oman kunnan toimipisteisiin, jos asiakasmäärät niin vaativat.

”Tällä kurin meillä on asiakkaina vain pirkkalalaisia. Mutta me toimimme seutuna, joten katsotaan, minne asiakkaita tulevaisuudessa ohjataan. Toistaiseksi mennään näin”, Uuskivi kommentoi.

SUUPAN toimipisteessä on ollut tammikuussa tavallista hiljaisempaa. Asiakastapaamisissa on pidetty vuodenvaihteesta lähtien taukoa, jotta uudet järjestelmät ehditään todeta toimiviksi. Tapaamisia jatketaan tammikuun puolivälissä.

”Kun saamme asiakkaat siirreltyä oikeille henkilöille ja tilanne rauhoittuu, pääsemme tarkastelemaan myös palvelujen muutoksia”, Uuskivi sanoo.

Näin asioit työllisyyspalveluissa Pirkkalassa

Sähköinen asiointi työvoimapalveluiden kanssa tapahtuu Työmarkkinatori-verkkosivulla (www.tyomarkkinatori.fi).
Työllisyysalueen palvelunumero henkilöasiakkaille on 040 5812210 ja työnantaja-asiakkaille 040 5808811 arkisin klo 9–16.
Työllisyyspalveluiden toimipiste (Koulutie 1) palvelee ajanvarauksella. Suurin osa Pirkkalan työttömistä työnhakijoista tapaa OMA-valmentajaa jatkossakin täällä.
TE-toimistoissa tähän asti asioineet jatkavat asiointia lähtökohtaisesti vanhassa paikassa tutun OMA-valmentajan kanssa.
Työttömyysetuuksiin liittyen asioidaan edelleen Kelassa tai oman työttömyyskassan kanssa.
Neuvontaa TE-palveluiden, Digi- ja väestöviraston palveluiden sekä Kelan palveluiden käyttöön tarjoaa Pirkkalan kunnan asiointipiste kunnantalo Tiimassa (Viistokuja 3) arkisin klo 9–16.