Vähäjärven kupeeseen rakennetaan miljoonaluokan huoltorakennus – tällainen on hankkeen aikataulu

Muun muassa pukuhuoneita sisältävän rakennuksen kustannusarvio on 1,5 miljoonaa euroa.

Suupan huoltorakennus rakennetaan keskusurheilukentän kuntoilupisteen paikalle.
KESKUSURHEILUKENTÄN kupeeseen Pirkkalassa rakennetaan uusi huoltorakennus. Hankkeen suunnittelu käynnistyi viime vuoden elokuussa ja suunnitteluvaihe pyritään saamaan valmiiksi tämän kevään aikana.

“Ajatuksena olisi, että loppuvuodesta [vuonna 2025] päästäisiin rakentamaan”, rakennuttajainsinööri Elisa Hinkkala sanoo.

Suupan huoltorakennuksen alustava kustannusarvio on 1,5 miljoonaa euroa. Summasta miljoona euroa on Pirkkalan kunnan talousarviossa osoitettu tälle vuodelle.

UUSI huoltorakennus rakennetaan keskusurheilukentän kaarteeseen varsin lähelle Vähäjärven rantaa. Paikalla sijaitsee tällä hetkellä urheilukentän kuntoilupiste.

“Kaavoituksesta esitettiin sijoitusvaihtoehto. Oleellista on, että huoltorakennuksen tulee sijaita kentän, koulun ja vapaa-aikakeskuksen läheisyydessä. Uuden huoltorakennuksen sijoittaminen nykyiselle paikalle olisi edellyttänyt ensin vanhan rakennuksen purkamista, jolloin huoltorakennuksen palveluja ei olisi ollut mahdollista käyttää rakentamisen aikana”, Hinkkala kertoo.

Huoltorakennushanke tarkoittaa samalla sitä, että nykyisen kuntoilupisteen sijainti vaihtuu.

Vanha Suupan huoltorakennus tullaan uuden valmistuttua purkamaan.
KOOLTAAN uudesta huoltorakennuksesta tulee Hinkkalan arvion mukaan hieman isompi kuin nykyisestä. Tilaohjelman perusteella uuden rakennuksen on arvioitu olevan valmistuessaan noin 500 bruttoneliön kokoinen.

Huoltorakennuksen pääkäyttötarkoitus pysyy edelleen samana kuin aikaisemmin. Rakennukseen on tilaohjelmassa kaavailtu pukuhuoneet aputiloineen, henkilökunnan tiloja, asiakas-wc:t ja erilaisia huolto- ja säilytystiloja.

Nykyinen keskusurheilukentän huoltorakennus sijaitsee vapaa-aikakeskuksen ja urheilukentän välissä. 1980-luvulla valmistunut vanha huoltorakennus tullaan purkamaan uuden rakennuksen valmistuttua.

Uuden huoltorakennuksen rakentamista käsiteltiin Pirkkalan yhdyskuntalautakunnassa viime toukokuussa. Asiaa lautakunnalle esitelleen tilapalvelupäällikön Timo Orjalan mukaan nykyisen rakennuksen käyttäjiltä on tullut useampia sisäilmaongelmiin viittaavia yhteydenottoja. Rakennuksen ei katsottu myöskään vastaavan käyttötarkoitukseltaankaan tämän päivän vaatimuksia.