Anian rantatien asukas soitti hätäkeskukseen, kun kotipihaan ilmestyi auto – Poliisin epäilys sai vahvistuksen

Tilanteessa oli mukana ripaus onnea onnettomuudessa.

HÄTÄKESKUS sai puhelun Pirkkalasta Anian rantatieltä keskiviikkona 29. toukokuuta iltapäivällä. Soittaja kertoi, että hänen pihaansa oli ilmestynyt auto.

Poliisipartio lähetettiin selvittämään tilannetta. Paikan päällä poliiseille syntyi epäilys, että auton kuljettajan paikalla istunut nainen oli ajanut autoa päihtyneenä. Puhallus alkometriin vahvisti epäilystä.

Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Panu Rautio kertoo, että naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Verikokeen ja kuulustelujen jälkeen tapaus menee oikeuteen.

Tilanteessa oli mukana ripaus onnea onnettomuudessa.

“Mitään törmäilyjä ei ole tässä tapahtunut”, Rautio sanoo.