PIRKAT otti viime viikonloppuna salibandyssa kaksi kotivoittoa, kun lauantaina kaatui Isokyrön FBC Remix 8-5 ja sunnuntaina Oulun Northern Stars 5-0.
Pirkat on ykkösdivisioonassa kolmantena, sillä on kahdeksasta ottelusta 17 pistettä.
Jessika Lindroos teki lauantaina hattutempun toisessa peräkkäisessä ottelussa. Sunnuntain sankari oli nollapelin torjunut Sara Aaltonen.
”Sara torjui useita pahoja laukauksia. Kaveri panosti vastahyökkäyksiin. Pidimme palloa varmaan 80 prosenttia peliajasta, mutta liikaa oli siirtelyä. Ensimmäisellä erätauolla piti vähän puhua asiasta”, sanoi Pirkkain valmentaja Jorma Vilonen.
Avauserä oli sunnuntaina maaliton, voittomaalin teki 37. minuutilla Sofia Sinkko. Toinen maali tuli vasta 56. minuutilla.
”Oulu pelasi lauantaina kotipelin ja heillä oli vain 12 pelaajaa. Valmentajan mukaan heistä kahdeksan oli puolustajia”, Vilonen sanoi.
Pinja Myllymäki teki sunnuntaina kaksi maalia.
Pirkat kohtaa seuraavaksi 25. marraskuuta kotisalissaan Blue Foxin.