Lukijan kuva: Entiset koulukaverit Pirkkalasta kokoontuivat yhteisiin 60-vuotisjuhliin

PYÖREITÄ vuosia juhlivat Virpi Juvonen (vas.), Matti Huvinen, Arja Ojala, Annu Puntanen, Taina Haapanen, Elina Jääskeläinen, Tuula Hauta-Aho, Leena Lehtomaa ja Jaana Hoivassilta.

JUTTUA ja naurua piisasi, kun joukko entisiä Pirkkalassa tutustuneita koulukavereita kokoontui juhlistamaan yhdessä 60-vuotispäiviään.

Elina Jääskeläinen lähetti toimitukseen kuvan juhlaseurueesta, jossa kaikki ovat syntyneet vuonna 1963. Kukin täyttää siis pyöreitä tämän vuoden aikana.

”Olemme kaikki olleet ala- ja yläasteen koulut Pirkkalassa. Alakoulut kävimme eri paikoissa, mutta yläkoulun yhdessä ja osan kanssa myös Pirkkalan yhteislukion”, Jääskeläinen kertoo.

Kaverukset ovat pitäneet vuosien aikana yhteyttä toisiinsa, ja osa heistä asuu edelleen Pirkkalassa. Juhlia vietettiin juhlaseurueeseen kuuluneen Annu Puntasen mökillä Pyhäjärven rannalla.

”Paljon muisteltiin vanhoja asioita koulusta ja iloisesta nuoruudesta. Usein lause alkoi sanoilla : ’Hei mikäs sen nimi olikaan…?’ Paljon naurettiin, ja hyvin syötiin sekä saunottiin. Mukavaa meillä oli”, Jääskeläinen sanoo.

Voit lähettää oman lukijan kuvasi Pirkkalaiseen kätevällä lomakkeella tai sähköpostitse osoitteeseen toimitus(ät)pirkkalainen.fi. Kerro viestissä, missä ja milloin olet kuvan ottanut ja mitä kuvassa tapahtuu. Kuvan tulee olla lähettäjän itse ottama.