Lentoasemalle rakennetaan suuri saksalaisomisteinen logistiikkakeskus, työllistää satoja henkilöitä – ”Tampere-Pirkkalan lentokenttä vahvistuu…”

Sijoittuu kakkosterminaalin parkkipaikan viereen, työllistää alkuun 50-70, myöhemmin täyden tuotannon aikana 100-200 henkilöä.

PIRKKALAN lentoasemalle avataan suuri logistiikkakeskus. Toiminnan odotetaan alkavan jo ensi kesänä. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Vauhtiviiva Oy.

Logistiikkapalvelujen tarjoaja Dachser Finland avaa logistiikkakeskuksen Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Uudet tilat tulevat olemaan noin 5000 neliön laajuiset. Toiminnan odotetaan alkavan kesällä 2024

Saksalaislähtöinen perheomisteinen logistiikka-alan yritys on kirjoittanut aiesopimuksen lentoasemayhtiö Finavian kanssa.

Keskus tulee yhtiön mukaan palvelemaan koko Suomen solmukohtana. Logistiikkakeskuksella on laajennusvaraa 10 000 neliötä tulevaa kasvua varten. Tuotantoa tehdään alustavasti viikon jokaisena päivänä ja lähes kellon ympäri.

Tampere-Pirkkalan keskuksen suoran ja epäsuoran työllistävän vaikutuksen arvioidaan koskevan alkuun noin 50-70 henkilöä ja täyden tuotannon jälkeen noin 100-200 henkilöä.

Dachserilla on jo entuudestaan Suomessa yksi logistiikkakeskus, joka avattiin Keravalle vuonna 2019. Yrityksen Tampere-Pirkkalan investointi on suuruusluokaltaan Keravan logistiikkakeskusta vastaava.

LOGISTIIKKAKESKUS tulee sijoittumaan lentoaseman vanhan eli ns. kakkosterminaalin pysäköintialueen itäpuolelle. Kuva: Arkkitehtitoimisto Vauhtiviiva Oy.

Yhtiön toinen logistiikkakeskus Suomessa tulee yhtiön mukaan mahdollistamaan kansainväliselle logistiikkatoimijalle entistäkin kattavamman palvelumallin tarjoamisen laajemmalle asiakaskunnalle.

Dachser on vuosien varrella vahvistanut asemaansa Suomen markkinoilla johtavana integroitujen logististen palveluiden tarjoajana. Se tarjoaa logistiikkaa suomalaiselle teollisuudelle ja kaupalle lentorahdin, merirahdin ja maantiekuljetusten kautta.

”Näemme, että laajentuminen juuri Pirkkalaan ja Tampereen talousalueelle, joka on tunnettu vetovoimaisuudestaan, on luonnollinen jatke meidän kasvutarinalle Suomessa. Investointimme Tampere-Pirkkalan lentoasemalle luo ainutlaatuisen suoran yhteyden alueen yrityksille ja parantaa alueen kilpailukykyä samalla entisestään”, toteaa Dachserin Suomen toimitusjohtaja Tuomas Leimio,

Uuden toimipisteen avulla Dachser aikoo yhdistää Pirkanmaan alueen yritykset omaan kattavaan ja luotettavaan eurooppalaiseen maaliikenneverkostoonsa.

”Pirkkalaan sijoittuva logistiikkakeskus tekee maailmasta Pirkanmaan kotimarkkinan nopeuttamalla vienti- ja tuontilähetysten kulkua – nyt niitä ei enää kuskata yön yli Helsinkiin vaan tuotteet tulevat sekä lähtevät päivittäin suoraan Tampere-Pirkkalan lentoasemalta maailmalle”, sanoo Leimio.  

FINAVIAN toimitusjohtaja Kimmo Mäki sanoo uuden tulokkaan vahvistavan Tampereen alueen ja samalla koko Suomen kilpailukykyä.

”Finavialle on tärkeää se, että sopimuksen myötä Tampere-Pirkkalan lentoaseman jo ennestään keskeinen asema vahvistuu. Nykyisen kolmen strategisen kivijalan; kansainvälisen matkustajaliikenteen, lentokoulutuksen ja sotilasliikenteen lisäksi Tampere-Pirkkalan lentoasemaa on mahdollista kehittää lentorahdin keskuksena“, lentoasemayhtiö”, Mäki toteaa.

Dachserilla on pelkästään Euroopassa 289 toimipistettä, jotka käsittelevät vuodessa lähes 70 miljoonaa lähetystä. Nämä lähetykset liikkuvat lähettäjältä vastaanottajalle etukäteen tiedossa olevaa reittiä ja sovitulla aikataululla.  

Edellä mainittujen terminaalien lisäksi yrityksellä on myös kolme suurempaa Eurohub-logistiikkakeskusta (Überhern, Bratislava ja Clemont-Ferrand). Maailmanlaajuisen lento- ja merirahtiverkostonsa avulla Dachser tavoittaa kaikki globaalit markkina-alueet.

Tampereella sijaitsee ennestään Dachser Finlandin meri- ja lentorahtiin keskittynyt toimipiste sekä maantiekuljetuksiin erikoistunut myyntikonttori.