Pirkkalalainen Ukko Nieminen (10) on treenannut nelivuotiaasta ja säväytti alaikäisenäkin ylivoimallaan kansainvälisessä nyrkkeilyturnauksessa – Isä: ”Hän haluaa tulla maailman parhaaksi”

"On Ukon oma päätös harrastaa vain nyrkkeilyä ja olen siihen antanut kaiken tukeni sekä osaamiseni hänelle", sanoo valmentajaisä.

PIRKKALALAINEN Ukko Nieminen (keskellä punaisessa asussa) aloitti kansainvälisen nyrkkeilyuransa historiallisesti toissa viikonloppuna. Alaikäisenä vanhempiaan vastaan Pirkka-turnauksessa otellut 10-vuotias lahjakkuus oli ylivoimainen ja palkittiin turnauksen parhaana nyrkkeilijänä. Kuva: Sini Linna

PIRKKALAINEN-lehti kertoi kaksi vuotta sitten Ukko Niemisestä, joka kilpaili taekwondossa jo 5-vuotiaana ja aloitti treenit isänsä Karri Niemisen valmennuksessa nelivuotiaana.

Kaksikko harjoitteli nyrkkeilyä tavoitteellisesti Toiviossa kotitaloon rakennetussa treenisalissa. Suunnitelmana oli anoa erikoislupa kilpanyrkkeilyn aloittamiseen alaikäisenä.

Kilpailu-ura alkoi tänä keväänä.

Toissa viikonloppuna Ukko teki historiaa voittamalla kansainvälisen Pirkka-turnauksen Hervannassa TVS:n paidassa. Hänet palkittiin myös turnauksen parhaan nyrkkeilijän palkinnolla. Turnauksessa oli 130 nyrkkeilijää monesta eri maasta.

”Hän otteli alaikäisenä suvereeniin voittoon D45-sarjassa. Ukko täytti maaliskuussa kymmenen vuotta”, valmentajaisä kertoo.

Kilpailuihin saa osallistua sääntöjen mukaan 11-vuotiaana, mutta Ukko sai poikkeusluvan. Vastustajat olivat häntä useamman vuoden vanhempia.

Ensimmäisessä ottelussa Ukko voitti tuomariäänin 3-0 virolaisen Dmitri Belovin. Toisessa ottelussa hän päihitti puhtaasti HTN:n Nikita Vashurichevin.

”Voitot olivat aivan ylivoimaisia. Ukko saa otella sarjassa vielä kaksi seuraavaa talvea. TVS:n puolella oltiin tosi ylpeitä Ukosta”, Karri Nieminen kertoo.

Ensimmäiset SM-kisat ovat vuorossa ensi keväänä. Syksyllä Ukko ja valmentajaisä käyvät leirillä ja turnauksessa Ruotsissa.

”Siellä selviää kansainvälinen taso. Ukko voi hyvinkin olla sarjassaan Euroopan paras. Vastustajia hämää hänen ikänsä. Ukolla on kuitenkin takanaan kahdeksan vuoden valmentautuminen ja 500 sparrierää”, isä muistuttaa.

UKKO Niemisen (vasemmalla) tyylinäyte kansainvälisessä Pirkka-turnauksessa Hervannan vapaa-aikakeskuksessa. Kuva: Sini Linna

KAKSIKON valmentautuminen on niin intensiivistä, että Karri Nieminen on saanut monenlaisia kasvatusneuvoja valmennuksensa suhteen.

Isällä itsellään on taustaa potkunyrkkeilystä ja hän on toiminut myös menestyneen, Pirkkalassa asuvan ammattilaisnyrkkeilijän Jarno Rosbergin fysiikkavalmentajana.

”Olen törmännyt tässä parin viime vuoden aikana siihen, että minua tullaan neuvomaan, että noin nuoren lapsen pitäisi harrastaa vielä hänen ikäisenään montaa lajia”, Nieminen kertoo.

”Itse haluaisin sisällyttää vahvan suosituksen kaikkien lasten vanhemmille ja suositus kuuluu niin, että antaisivat lapsen päättää mitä harrastaa ja ihan pakko ei ole harrastaa montaa lajia samaan aikaan”, hän sanoo.

Hän haluaa tulla maailman parhaaksi, joten antaa unelmien elää ja lapsen olla lapsi.

Karri Nieminen

Isä kertoo, että Ukko itse halusi jättää jääkiekon pois pari vuotta sitten ja keskittyä täysillä nyrkkeilemiseen.

”On Ukon oma päätös harrastaa vain nyrkkeilyä ja olen siihen antanut kaiken tukeni sekä osaamiseni hänelle. Hän janoaa kehään ja haluaa tulla maailman parhaaksi, joten antaa unelmien elää ja lapsen olla lapsi.”

UKKO ja Karri Nieminen ovat tiivis parivaljakko nyrkkeilysalilla. Kuvassa fiilistellään Ukon ensimmäisen turnauksen kultasaalista keväällä Hattulassa. Kuva: Sini Linna

”Lasta ei pidä pakottaa ikinä mihinkään harrastukseen. Pitää aina lähteä lapsesta itsestä. Ukossa näkee sen, että hän on intohimoinen ja todella itsekriittinenkin nyrkkeilijä. Soimaa itseään virheistä ja treenaa älyttömästi, että saa korjattua virheitä, sekä haluaa kehittyä maailman parhaimmaksi nyrkkeilijäksi.”

Karri Nieminen tiedostaa, että nyrkkeilyssä on hyvä olla hieman itsekriittinen, koska laji on tosi brutaali.

”Kehässä ollaan yksin, siellä ei voi huutaa vaihto niin kuin jääkiekossa, ja sinne kehään ei tule äiti silittelemään. Siellä on pärjättävä omillaan ja kysyy todella paljon psyykeltä, että sinne uskaltaa astua. Se on todella kasvattavaa lajina.”

”Olen isänä erittäin ylpeä tehdystä työstä. Paljon ollaan harjoiteltu”, Karri Nieminen sanoo.

Toivion koulullakin kolmasluokkalaisen Ukon menestys huomattiin. ”Rehtori kävi luokassa onnittelemassa”, Karri Nieminen kertoo.

KARRI Nieminen (47) aikoo itsekin nousta vielä kehään, ainakin kerran.

”Lupasin isälleni hänen kuolinvuoteellaan neljä vuotta sitten, että ottelen vielä kerran. Taustani on potkunyrkkeilystä, mutta haastoin itseni treenaamaan nyrkkeilyä. Olen harjoitellut joka päivä vuosien ajan tätä yhtä ottelua varten ja sparraajana on ollut nyrkkeilyn suomenmestari Roni Eho.”

Nieminen kohtaa Riihimäellä 27. toukokuuta pidettävässä ulkoilmatapahtumassa Hannu Peltolan.

Juttua korjattu 15.5. klo 9.11: Ukko Nieminen aloitti kansainvälisen nyrkkeilyuransa Pirkka-turnauksessa toissa viikonloppuna, ei viime viikonloppuna.