Perhospuutarhurin nikseillä saat pihaasi ilontuojia

Perhoset ovat myös pölyttäjiä kuten kukkakärpäset ja mesipistiäiset.

PIRKANMAALAISETKIN ovat löytäneet hyvin perhospuutarhurin palvelut ja tuotteet. Sotkamon Taimiston
yrittäjä Maarit Ärväs kannustaa kotipuutarhureita valitsemaan pihamaille kasveja, jotka houkuttelevat
perhosia. Ärväs sanoo, että perhoset tuovat paljon iloa. Kuva: Sotkamon Taimisto.

KUUSI vuotta sitten perhospuutarhuriksi heittäytynyt sotkamolainen hortonomi ja yrittäjä Maarit Ärväs tunnetaan valtakunnallisesti perhosten puolesta puhujana ja perhosten suosimien kasvien asiantuntijana.

Kainuun sydämessä olevan Sotkamon Taimiston pyörittäjä on aktiivisessa vuorovaikutuksessa sähköpostitse perhoskasveista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Heitä on kaikkialla Suomessa, iloisen paljon myös Pirkanmaalla. Kotipuutarhurien, jotka tekevät pihoistaan perhosten paratiiseja, joukko kasvaa koko ajan.

Perhospuutarhuri Maarit Ärväs sanoo, että verkkokauppa mahdollistaa perhosilosanoman kertomisen kaikille asiasta kiinnostuneille.

Sotkamon Taimiston yrittäjän päivät ovat työntäyteiset, joten Ärväs ei ehdi puhua erikoisalastaan puhelimitse. Hän antaa sähköpostin laulaa, kun asiakkaat kyselevät perhosista ja niitä houkuttavista kasveista. Etenkin vakioasiakkaista tulee aktiivisia keskustelijoita ja kokemusten vaihtajia.

– Samanhenkiset ihmiset ovat työni suola.

Ärväs on malliesimerkki ideanikkarista, joka on luottanut oivallukseensa ja vaistoonsa yrittämisen saralla.

– Kun ryhdyin perhospuutarhuriksi, kohtasin hymähdyksiä. Jutulleni naureskeltiinkin. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Suuri yleisö on nähnyt, että toiminta-ajatus kantaa. Minulla on hyvä mieli, kun olen tehnyt uraauurtavaa työtä. Perhoset ja perhoskasvit tarjoavat ainutlaatuisen oman maailmansa. Taimisto on sanan todellisessa merkityksessä perhosten paratiisi.

Ärväs oli liikkeellä perhoskärjellään merkittävästi varhaisemmin kuin esimerkiksi Yleisradio käynnisti kansan suursuosikiksi kohonneen Pelasta pörriäinen -kampanjan. Se kyllä vaikutti myönteisesti Sotkamon Taimiston ja perhospuutarhurin palveluiden ja tuotteiden kysyntään.

Sotkamo tunnetaan Vuokatista ja erinomaisista urheilumahdollisuuksista. Myös perhosiin vihkiytynyt Sotkamon Taimisto on kiintoisa kohde.

Ärväs kiittelee etenkin lapsiasiakkaiden aitoa mielenkiintoa perhosia ja niiden toukkia kohtaan. Muun muassa ritariperhosen toukka on yksityiskohta, jonka kaikki haluavat nähdä.

Sotkamon Taimiston perhosmaailma tarjoaa ainutkertaisen elämyksen ja kokemuksen. Ärväs muistuttaa, että luonto- ja sääolot vaikuttavat siihen, millainen perhospäivä kulloinkin on. Sateisena ja koleana aikana perhoset eivät ole liikkeellä. Aurinkoinen, lämmin ja tyyni saavat perhoset mitä ihmeellisimpiin suorituksiin.

Perhoset tuovat iloa!

Maarit Ärväs on ennättänyt harrastaa aktiivisesti lintuja, mutta nykyään perhoset ovat hänen suuren innostuksensa ja kiinnostuksensa kohteita. Ärväs vastaa tuon tuostakin kysymykseen, mitä perhoset antavat ihmisille ja mitä ne tuovat elämänpiiriimme.

– Perhoset tuottavat iloa. Ne ovat kertakaikkisen sympaattisia olentoja. Kun aloitan päiväni katselemalla perhosten liikkeitä, päivästä ei todellakaan voi tulla huono.

Ärväs kiteyttää, että perhoset ovat kuin lentäviä jalokiviä.

Perhoset ja niiden toukat ovat avanneet perhospuutarhurille kiinnostavan ja kiehtovan maailman. Ärväs kiittelee vuolaasti uuden oppimisen ja myös opettamisen runsautta.

– Perhoslajistoissa tapahtuu koko ajan muutoksia. Niiden seuraaminen on yhtä palkitsevaa kuin muuttolintujen saapumisen odottaminen tai niiden lähteminen paluumatkalle.

– Perhosten esiintyminen on kiinni niille sopivista elinympäristöistä, niissä olevasta kasvillisuudesta.

Ihminen voi tehdä asioille varsin paljon esimerkiksi suosimalla pihapiirissään ja puutarhassaan perhosille tärkeitä kasveja.
Ärväs korostaa, että perhoset ovat myös pölyttäjiä kuten kukkakärpäset ja mesipistiäiset.

RITARIPERHONEN on kuin lentävä jalokivi. Kuva: Maarit Ärväs.

Ponnistelut tuottavat tulosta

Maarit Ärväs sanoo, että perhosia suosivat toimenpiteet ovat erittäin palkitsevia. Ihminen näkee työnsä tulokset varsin nopeasti.

– Kaiken a ja o on mettä tuottavat kasvit. Mesi houkuttaa aikuiset perhoset esiin. Pääsääntö on, että oikea kasvi on oikeassa paikassa. Hyvinvoiva kasvi tuottaa mettä.

– Päiväperhoset ovat auringon valon ja lämmön suurkuluttajia. Aurinko saa ne liikkeelle. Perhoset eivät viihdy katvepaikoissa.

Ärväs muistuttaa, että perhoset tarvitsevat tuulensuojaa. Niitä pihan- ja puutarhanlaittajat voivat rakentaa perhosten iloksi. Esimerkiksi kiviaidat ovat käytännöllisiä, koska ne keräävät lämpöä. Myös perhosbaarit ovat toimivia ratkaisuja.

– Lisääntymisen onnistumiseksi pihassa on hyvä olla perhostoukille sopivia ravintokasveja.

– Talvehtivat perhoset tarvitsevat omat suojapaikkansa.

Ärväs huomauttaa kemiallisten rikkakasvien ja ötököiden torjunta-aineiden vaaroista.

Värit vetävät puoleensa

Kotipuutarhurin on huolehdittava siitä, että perhosille on koko kesän ajan mielenkiintoisia ja kutsuvia kasveja. Maarit Ärväs muistuttaa luonnonkasvien tärkeydestä. Hän suosittelee nostamaan niiden määrää.

– Päiväperhoset pitävät sinisistä, liloista, purppuroista, keltaisista ja valkoisista kukista.

– Yöperhosia houkuttelevat puolestaan valkoiset ja vaaleanpunaiset kukat. Yöperhosia houkuttelevat kukat, jotka alkavat tuoksua illalla.

Päiväperhosia puoleensa vetäviä kasveja ovat muun muassa kaunopunahattu, punatähkä, mäkimeirami, tarhaillakko, harmaakäenkukka, kesäpäivähattu, jättiverbena, tsinniat, syyssyrikkä, ruusunätkelmä ja päivänkakkara.

Yöperhosia houkuttavat hieta- ja sulkaneilikka, valkoailakki, lääkärinkukka, valkotupakka, tarhakohokki, kaarisarvileukoija, kuusamat, syyssyrikät, tuoksuköynnöskuusama sekä nurmikihokki ja nuokkukohokki.

Toukkien ravintokasveja ovat raita, koivut, tuomi, pihlaja, tammi, vadelma, kuusama, pensasangervot, pajut, paatsama, mustikka, puolukka, juolukka, kanerva, nokkonen, huopaohdake, väinönputki, kultapiisku, heinät sekä humala.

Kultasiivet ja ritariperhoset lemppareina

Maarit Ärväs hehkuttaa perhosmaailman runsautta. Hän sanoo, että pointtina ei ole kaikkien latinankielisten nimien taitaminen, vaan luonnollinen lajien tunnistaminen.

Kultasiivet saavat erityisesti perhospuutarhurin sydämen pompottamaan.

– Ne ovat valloittavan kauniita, oransseja väritykseltään.

Ärväs vaikuttuu myös ritariperhosista. Niiden seuraaminen toukasta perhoseksi on elämän täyttymyksen suuri ihme.