Vapaa-aikakeskuksen työmaa laittaa jalankulkijat kiertoreitille toukokuun alussa – Tiedossa meluisa työvaihe

Vapaa-aikakeskuksen ja Vähäjärven rannan välinen kevyen liikenteen väylä suljetaan päiväsaikaan liikenteeltä.

VAPAA-AIKAKESKUKSEN pääsee ohittamaan Urheilutien puolelta (kuvassa) silloinkin, kun Vähäjärven rannan viereinen kevyen liikenteen väylä on suljettuna.

PIRKKALAN vapaa-aikakeskuksen laajennuksen työmaa aiheuttaa muutoksia jalankulkijoiden reitteihin toukokuun alussa.

Vapaa-aikakeskuksen ja Vähäjärven rannan välinen kevyen liikenteen väylä suljetaan liikenteeltä useiksi tunneiksi muutamana päivänä.

Reitti on suljettuna tiistaista perjantaihin 2.–5. toukokuuta sekä siitä seuraavalla viikolla maanantaista tiistaihin 8.–9. toukokuuta kello 7–18 välillä. Jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät kiertämään vapaa-aikakeskuksen Urheilutien puolelta, lukion vierestä.

Mainittuina päivinä työmaalla tehdään kunnan tiedotteen mukaan maankaivuutöitä ja perustuksien paalutusta. Paalutustöistä aiheutuu myös meteliä ympäristöön.