Viisivuotiaiden salibandytapahtuma tuotti onnistumisen elämyksiä vauhdikkaissa varteissa

PUUHKALAKIN päiväkodin Lehdinkäiset-ryhmällä oli tsemppimeininki salibandytapahtumassa. Kuvassa Ella Miettinen (vas.), Ella Grönberg, Eetu Järvineva, Venla Makkonen, Sebin Al-Shmes, Sanja Pajuluoma ja edessä Kaarlo Riihimäki.

ENSIKERTALAINENKIN voi osata, kun vain kokeilee. Ella Grönberg ilmoittautui vapaaehtoiseksi maalivahdin pestiin toisen pelin ajaksi, kun ensimmäisen ottelun ajan maalia vahtinut Kaarlo Riihimäki halusikin siirtyä mailan varteen.

Ja hyvin meni. Näin Ella vastasi kysyttäessä vauhdikkaan vartin lopputuloksesta, jossa hädin tuskin vältyttiin omiltakaan maaleilta. Ella hallitsi roolinsa maalivahtina suvereenisti, vaikka olikin ensikertalainen verkkokehikon suulla. Pelaamista hän kyllä on harjoitellut.

”Kimbleä ja muistipeliä. Ja jalkapalloa.”

Riihimäen ja Grönbergin joukkue oli Puuhkalakin päiväkodin Lehdinkäiset-ryhmä. Se pelasi kaksi vartin mittaista ottelua Kurinkansiiven päiväkodin kahta joukkuetta vastaan. Lehdinkäiset teki kahdessa ottelussa kolme maalia.

LASTENHOITAJAT Kirsi Lintula-Kangas (vas.) ja Heidi Nummelin auttoivat Kaarlo Riihimäen yltä pois maalivahtivarusteet, joita Ella Grönberg (toinen oik.) odotti. Kuvassa myös Sanja Pajuluoma (kolmas oik.), Sebin Al-Shmes (toinen vas.) ja Eetu Järvineva (vas.)
ELLA Grönberg valmiina koitokseen.

TAPAHTUMA, johon Lehdinkäiset osallistui, oli Pirkkalan varhaiskasvatuksen järjestämä salibandyturnaus, jossa viisivuotiaat pääsivät kokeilemaan lajin jaloja taitoja tänään. Aamupäivän aikana pelatuissa ystävyysotteluissa mitteli 16 joukkuetta.

Tapahtumaa on pidetty tiettävästi vuosittain 2010-luvun varhaisvuosilta alkaen. Pandemia tauotti tapahtuman järjestämisen niin, että ennen tämän päivän turnausta edellinen järjestettiin vuonna 2019.

Uutta oli se, että tapahtuma pidettiin Soljan lastentalossa Vapaa-aikakeskuksen sijaan. Vapaa-aikakeskus on väistötiloissa opiskelevien koululaisten käytössä heidän liikuntatunneillaan.

SANJA Pajuluoma ja Eetu Järvineva pelin pyörteissä.
VAIHTOPENKILLÄ viivähtivät Venla Makkonen (vas.) ja Ella Miettinen.

VIISIVUOTIAITA nuoremmatkin pääsevät pian palloilun makuun. 2-4-vuotiaat saavat oman salibandytapahtumansa Unelmien liikuntapäivässä 10. toukokuuta. Turnauksessa he opettelevat lähinnä pelin perustaitoja, kuten pallon kuljettamista mailalla.