Kun poliisikaan ei enää ole auktoriteetti

Sisä-Suomen poliisilaitos kutsui kansanedustajaehdokkaat vierailulle poliisilaitokselle. Saimme arvokasta tietoa poliisien tämän päivän haasteista ja toiveista tulevan lainsäädännön suhteen.

Poliisi tarvitsee valtakunnallisesti noin 700-800 poliisia lisää, jotta työ voidaan tehdä kunnolla ja myös ennaltaehkäisyyn panostaa. Erityisesti rikostutkinnan puolelle tarvitaan kipeästi lisää resursseja. Netin kautta tapahtuva rikollinen toiminta on laajaa ja lisää haasteita rikostutkinnalle.

Tulevan eduskunnan on päätettävä mm. siitä, voidaanko kasvojentunnistusta käyttää nykyistä laajemmin rikosten selvittämisessä, voidaanko tiettyjä poliisien tehtäviä siirtää muille toimijoille ja miten tietojenvaihtoa viranomaisten kesken voitaisiin lisätä.

Poliisi painii yhä vaikeampien asioiden parissa. Huumekauppaa käydään jokaisella Suomen paikkakunnalla. Lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö on lisääntynyt erityisesti netin kautta. Nuorten tekemät raa’at väkivaltarikokset ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2018. Perheissä vanhemmuus on hukassa ja lapset ja nuoret joutuvat elämään ilman rajoja ja riittävää valvontaa. Poliisiakaan ei enää pidetä auktoriteettina.

Meidän on mentävä askel taaksepäin. Vanhemmuutta täytyy vahvistaa, lapsia ja nuoria suojella netin kautta tulevalta vaurioittavalta sisällöltä ja auktoriteettien kunnioitus tulee palauttaa. Meidän täytyy pystyä paremmin suojelemaan lapsiamme ja nuoriamme ja taata heille turvallinen kasvu kohti aikuisuutta.

Piia Nurmela
kunnanvaltuutettu,
Lempäälä, eduskuntavaaliehdokas (kd.)