Vietä yö kirkossa – yhdessäolon lisäksi iltaan mahtuu seurapelejä ja hyvää ruokaa

Pirkkalan kirkko avaa ovensa aikuisille yökyläilijöille ensimmäistä kertaa.

YÖKIRKKO järjestetään yleisön pyynnöstä ensi kertaa aikuisille Pirkkalassa. Mukaan pääsee etukäteen ilmoittautumalla.

Pirkkalan kirkko avaa ovensa aikuisille yökyläilijöille ensimmäistä kertaa. Lasten suosiossa kirkkoyö on ollut jo muutaman vuoden ajan.

”Aikuisilla on oikeus olla samalla tavalla uteliaita kuin lapsillakin. Yökylään saa tulla leikkisin mielin”, pappi Tuula Mannermaa toivottaa.

”Illan aikana kirkkoon voi tutustua omassa rauhassa tai yhdessä seikkaillen. Pieni opastuskin onnistuu pyynnöstä.”

RENNON yhdessäolon lisäksi iltaan mahtuu seurapelejä ja hyvää ruokaa. Kirkon lähimaastossa on myös hyvät mahdollisuudet lenkkeilyyn.

Unten maille käydään avarassa, suurilla ikkunoilla varustetussa kirkkosalissa.

”Mukaan kannattaa ottaa ainakin patja, makuupussi, tyyny, yöasu ja hygieniatarvikkeet.”

Yökyläily päättyy yhdessä suunniteltuun messuun sunnuntaiaamuna kello 10.


Aikuisten yö kirkossa (Arokuja 8) 4.–5.3. klo 18 alkaen. Ennakkoilmoittautuminen tästä linkistä.