Pirkkalan väestönkasvu oli 198 henkeä viime vuonna – kunnan väestö vaihtuu supernopeaa tahtia ripeän muuttoliikkeen takia

Kuluvan vuoden kasvuennuste on 500 henkeä. Sen toteutuminen jää nähtäväksi.

TUULIA Taatilan ja Mikko Oksasen perheeseen Haikkaan 31.12. syntynyt esikoispoika oli viime vuoden viimeinen vauva Pirkkalassa. Pirkkalan Karjala-seura kävi viemässä kotiin karjalaisen perinteen mukaiset rotinat ja kävi ilmi, että molemmilla vanhemmilla oli karjalaistaustaa. Kuva: Terttu Knuutila. Mukana onnittelemassa oli myös Pekka Naskali.

PIRKKALAN asukasluku kasvoi viime vuonna 198:lla eli tasan prosentin vauhdilla. Se on hitaampaa kasvua kuin kunnan tavoitteeksi asettama 1,5 prosentin keskimääräinen väestönlisäys. Pirkkalan asukasluku oli viime vuoden loppuessa 20 404.

”Tämä oli odotetunlainen asukasluvun muutos, sillä viime vuonna muutama rakennushanke Soljassa ei käynnistynyt aikataulun mukaan”, toteaa Pirkkalan kunnan kansliapäällikkö Jaakko Joensuu.

Pirkkala säätelee kasvuvauhtiaan luovuttaen rakennusliikkeille kaavan mukaisia tontteja tietyn määrän vuodessa. Tästä voi laskea alueen asukasluvun lisäyksen.

Laskelma pettää vain, jos rakennusliike ei haluakaan aloittaa rakentamista suunnitellusti epävarman markkinatilanteen vuoksi tai jos syntyvyydessä tai kuolemien määrässä tapahtuu jotain odottamatonta.

Talousarviossa Pirkkala ennustaa kunnan asukasmäärän kasvavan tänä vuonna 500 hengellä.

”Vielä ei ole puhuttu siitä, kuinka arvio pitää. Täytyy katsoa, miten keväälle ajoitettu hankkeet lähtevät käyntiin”, Joensuu toteaa.

Kunnan 1,5 prosentin kasvutavoite tarkoittaa keskimääräistä kasvua kymmenen vuoden aikajänteellä.

VIIME vuonna vajaan parin sadan hengen kasvusta valtaosa johtui muuttoliikkeestä. Pirkkalaan muutti 166 ihmistä enemmän kuin kunnasta pois.

Luonnollista väestönlisäystä oli 23 henkeä, kun syntyneiden määrä ylitti kuolleiden määrän. Aiempina vuosina luonnollinen väestönlisäys on ollut selkeästi isompi, 70-90 hengen luokkaa.

Alhainen syntyvyys on ollut Suomessa huolenaiheena.

Pirkkalassa syntyi viime vuonna 187 lasta. Se on enemmän kuin esimerkiksi vuosien 2020 ja 2019 luvut 175 ja 182, mutta paljon vähemmän kuin huippuvuonna 2011, jolloin Pirkkalaan syntyi peräti 290 vauvaa.

Pirkkala ei ole maahanmuuttajien kunta. Väkeä tuli maahanmuuton ansiosta kuntaan lisää 13.

MUUTTOLUVUT osoittavat, kuinka valtavan nopeasti Pirkkalan väestö vaihtuu. Kunnasta muutti vuoden aikana pois 1385 henkilöä ja Pirkkalaan saapui 1538. Tuolla tahdilla Pirkkalan asukkaista vaihtuu viidessä vuodessa 8000.

Jos siis pysäytät pirkkalalaisen kadulla ja kysyt, montako vuotta tämä on asunut kunnassa, vastaus on mitä todennäköisimmin alle kymmenen vuotta.

KORONA-AIKA ei ole tuonut heiluntaa pirkkalalaisten avioelämään ainakaan tilastojen valossa. Solmittujen avioliittojen ja erojen määrät ovat pysyneet melko samoissa luvuissa viiden vuoden ajan.

Pirkkalan väestötilastoja 2022

(Suluissa edellisten vuosien luvut järjestyksessä vuodesta 2021 taaksepäin)

Ennakkoväkiluku 20 404 (20 206, 19 803, 19 623)
Väestönlisäys 198 (203, 180, 255)
Syntyneet 187 (-, 175, 182, 185)
Kuolleet 164 (128, 108, 106, 114)
Luonnollinen väestönlisäys 23 (-, 77, 72, 93)
Kuntien välinen tulomuutto 1538 (-, 1504, 1421, 1303)
Kuntien välinen lähtömuutto 1385 (-, 1424, 1272, 1261)
Kuntien välinen nettomuutto 153 (-, 80, 149, 42)
Kunnan sisäinen muutto 1277 (-, 1320, 1256, 1395)
Nettomaahanmuutto 13 (-, 21, 29, 13)
Solmitut avioliitot 82 (-, 81, 86, 95)
Avioerot 50 (-, 46, 39, 48)