Hämeen urheilugaala: Pirkkalan Pirkat palkittiin vuoden urheiluseurana

"Saadaan vihdoinkin Pirkkalaan salibandyn olosuhteet kuntoon", toiminnanjohtaja kiittelee Pirkkalan pian alkavaa liikuntatalon laajennusta.

PIRKKALAN Pirkat on palkittu Hämeen vuoden urheiluseurana. Antti Tölli ja Niina Kuhlman esittelivät seuran uutta sarjalajia Loukonlahden kentän reunalla. Seura sai pesäpallon Suomi-sarjan paikan alkavalle kaudelle.

PIRKKALAN Pirkat sai mahtavan tunnustuksen perjantai-iltana Tampere-talossa järjestetyssä Hämeen urheilugaalassa. Pirkat palkittiin Hämeen vuoden 2022 urheiluseurana.

Palkinnon kävivät pokkaamassa Pirkkain edustajina puheenjohtaja Antti Tölli ja toiminnanjohtaja Niina Kuhlman.

Gaalan järjesti Hämeen Liikunta ja Urheilu Kauppaneuvos Kalle Kaiharin tukisäätiön, Jääkiekkoliiton Hämeen alueen, Salibandyliiton, Voimisteluliiton, Tampereen kaupungin, Tampereen urheilun edistämissäätiön, TUL Tampereen piirin ja Varalan urheiluopiston kanssa.

Kuhlman kertoo Pirkkain olevan yli tuhannen harrastajan seura, jonka ohjelmassa on viisi lajia.

”Lisäksi Pirkat on omistanut seurantalo Pirkan Pirtin Kyöstillä 80 vuoden ajan. Talo on nykyään ympäri vuoden päivittäisessä käytössä, harrastus- ja juhlakäytössä. Korona hiljensi talon hetkeksi ja nyt sähkölaskujen kanssa on tiukkaa, mutta eiköhän näistäkin käänteistä selvitä ja uusia korjauksia on suunnitteilla”, hän kertoo.

Pirkkalan Pirkat

Pirkoissa on viisi lajia, joissa harrastajia on noin 1.100. 
Vapaaehtoisia valmentajia, joukkueenjohtajia yms. sekä talkoolaisia on lisäksi pari sataa.
– salibandy, 560 pelaajaa
– lentopallo, 245 pelaajaa
– yleisurheilu, 196 harrastajaa
– koripallo, 40 pelaajaa
– pesäpallo, 90 harrastajaa

TUOREIMPIA uutisia on naisten pesäpallojoukkueen pelaaminen suomensarjassa.

”Lisäksi saadaan jännittää miesten ja naisten salibandyn edustusjoukkueiden tilannetta runkosarjoissaan, joita on enää muuta ottelu jäljellä. Myös naisten lentopallojoukkueen nouseminen kakkossarjaan syksyllä oli hieno juttu”, Kuhlman sanoo.

HIIHTOLOMAN jälkeen aukeava Kirkonkylän koulun uusi liikuntasali on Kuhlmanin mukaan iso parannus huutavaan salipulaan Pirkkalassa. 

”Vapaa-aikakeskuksen laajennuksen valmistumista saadaan odottaa vielä 1,5 vuotta. Suunnittelu on jo pitkällä, nyt päätetään jo lattian viivoista ja pistorasioiden paikoista. Saadaan vihdoinkin Pirkkalaan salibandyn olosuhteet kuntoon. Liikuntasaliin saadaan matto lattiaan ja 300 hengen katsomo”, Kuhlman poimii.

Lisäksi halliin tulee pienempi liikuntasali monipuoliseen käyttöön sekä pari juoksurataa.

”Hallista on tulossa todella hieno ja se tulee todelliseen tarpeeseen urheiluseuroille. Jatkossa Pirkkalassa pystytään järjestämään salibandyturnauksia, joita ei tähän mennessä ole voitu järjestää lainkaan.”

Kirkonkylän sali ja vapaa-aikakeskuksen laajennus eivät kuitenkaan tule riittämään, vaan Pirkat miettii koko ajan vaihtoehtoja, jotta joukkueet voisivat harjoitella riittävän määrän niille sopivissa saleissa.

”Kovasti odotetaan Loukonlahden liikuntapuiston suunnittelun etenemistä etenkin yleisurheilun ja pesäpallon kannalta”, Kuhlman kertoo.

HANKALAT korona-ajat eivät ole Kuhlmanin mukaan lyöneet lovea harrastajamääriin.

”Kiitos upeiden valmentajien ja muiden vapaaehtoisen, emme juurikaan kärsineet koronasta ainakaan, jos sitä mitataan harrastajamäärissä. Ehkä isoimpana asiana korona vaikutti yleisömääriin. Ihmiset eivät ole palanneet katsomoihin entiseen malliin. Tämän saman ongelman kanssa kamppailevat kaikki seurat valtakunnallisesti. ”

PIRKAT tunnetaan salibandyseurana, mutta ohjelmaan ovat tulleet uusina lajeina myös lentopallo ja koripallo. Kuva: Kalle Alanen

Kuhlman sanoo, että Pirkkalan Pirkat on määrätietoisesti kehittänyt seuran hallintoa eli sitä puolta toiminnasta mikä ei näy ulospäin, mutta ilman sitä toimintaa ei pystyisi pyörittämään tässä mittakaavassa kahdella työntekijällä.

”Voisi sanoa, että meillä on prosessit hyvin hallussa, vaikka aina löytyykin parannettavaa. Olemme onnistuneet pitämään talouden hyvässä tasapainossa ja harrastaminen Pirkoissa on edullisempaa kuin monessa muussa seurassa.”

”Tämän kaiken mahdollistaa se, että seuran päätöksen tekijät eli johtokunta sekä lajijaostot puhaltavat yhteen hiileen ja haluavat, että seura elää nykyajassa ja mennään kohti tulevaisuutta. ”