Pirkkala saa paljon palautetta latujen ja jääkenttien kunnossapidosta – se, mikä puhuttaa hiihtäjiä, näkyy myös yhtenä syynä ottaa yhteyksiä

Jatkossa ladut ja kävelyväylät pyritään erottamaan entistä selkeämmin toisistaan.

KUVAKAAPPAUS Pirkkalan latu- ja jääkartasta tältä aamulta. Latukartan ajantasaiset tiedot löytyvät tästä linkistä.

LATUJEN ja jääkenttien kunnossapidosta tulee paljon palautetta Pirkkalan kunnalle. Liikuntapaikkamestari Kari Koskinen nostaa yhtenä palauteaiheena esiin laduilla kävelemisen.

”Jatkossa ladut ja kävelyväylät pyritään erottamaan entistä selkeämmin toisistaan”, Koskinen kertoo kunnan tiedotteessa.

Pirkkalassa on 20 eri kokoista jäädytettyä ulkokenttää. Latuverkostoa on yhteensä noin 30 kilometriä. Kuusi työntekijää hoitaa latuja ja jääkenttiä, minkä lisäksi puiston työntekijöistä saadaan tarvittaessa neljä työntekijää auttamaan.

Henkilökunta on töissä normaalisti seitsemänä päivää viikossa. Arkisin työt alkavat aamukuudelta. Koskinen kertoo, että säiden salliessa jääkentät ja ladut pyritään saamaan arkisin valmiiksi aamupäivän aikana. Viikonloppuisin latuja ja kenttiä hoidetaan, mutta pienemmällä kalustolla.

Latupohja ajetaan alkuvaiheessa minimissään kolme kertaa läpi ennen kuin se saadaan käyttökuntoon.

”Latupohjan tekoon kertyvä minimimatka on siis noin 90 kilometriä. Jääkentille tehdään useamman jääkerroksen pohja, jolloin jäästä tulee kestävä. Luistelukentän onnistunut jäädytys vaatii yli viiden, mieluiten 10–15 asteen pakkaset.”

Hankalimpia kelejä latujen ja kenttien ylläpitoon ovat plussan ja pakkasen puolella sahaavat kelit. Jos pakkanen on alle viiden asteen ja lähellä nollaa, vesi ehtii paeta kentän reunoilta eikä se ehdi jäätyä kunnolla.

Jääkentille on pystyttävä ajamaan useampi jääkerros, että jäästä tulee kestävä eikä siihen kulu reikiä. Laduilla vähäluminen talvi tuo haasteita ylläpitoon, ja lähellä nollaa sahaava lämpötila pehmentää myös latupohjaa.

LATUJEN ja jääkenttien aukioloa voi seurata latukartasta. Tiedot päivittyvät yleensä iltapäivällä. Joskus kentistä tulee päivitys jo puoliltapäivin, kuten myös osasta laduista. Kenttien valo- ja varustustiedoissa voi olla joskus virheitä, mutta ne korjataan sitä mukaa kun niitä huomataan.

Kenttien ollessa kunnossa valot ovat yleensä päällä joka päivä kello 7–22. Jos kenttään on kulunut reikä ja jää on liian ohut, joudutaan kenttä pitämään silloin kiinni huoltotöitä varten ja odottamaan kylmempää säätä.

”Kenttien tulee siis olla käyttäjille turvallisia ja jääpohjan tarpeeksi kestävä, jotta niitä voidaan pitää auki”, Koskinen tähdentää.