KRISTITTYNÄ valitettavan usein omii Taivaan Isän työt, eli märehdimme ja murehdimme milloin mitäkin asiaa. Emme luota siihen, että hänen lupauksensa pitää. Hänhän on luvannut huolemme kantaa.
Kädet ristiessä luopuu suruistaan. Ne saa nimettyä ja lausuttua ääneen. Silloin ne myös helpottuvat.
Oikein mustan murheen iskiessä kimppuun, saattaa rukoilukin vaatia suuria ponnistuksia. Silloin riittää pelkkä ”Auta!” huokauksen kera.
MEILLÄ kaikilla on rukouksia kuuleva Isä. Sellainen huolenpitäjä, jolla on aikaa ja kuulevat korvat, vaikka maailma olisi pettymyksiä ja hälyä täynnä. Mikään murhe tai ongelma ei ole hänelle liian pieni – eikä liian suuri! Istu siis alas, risti kätesi ja luota. Odota.
Kristittynäkään elämä ei ole vain helppoa ja aurinkoista. Meidänkin elämäämme mahtuu harmaita päiviä, pelottavia hetkiä, sairautta ja kyyneleitä.
Me kuitenkin saamme kulkea rauhallisin mielin ja tietoisina siitä, että me emme ole yksin. Meistä pidetään huolta ja meitä autetaan. Voi oikeasti kulkea rauhassa ja luottavaisin mielin päivän kerrallaan, jokaisesta hetkestä kiitollisena.
Joskus ystävä tai tuttava saattaa sanoa, ettei ikävästä tilanteestaan selviä. Ettei enää jaksa. Ettei mitään enää ole tehtävissä.
Tapaan joka kerta tuollaista kuullessani muistuttaa, että aina on vielä yksi tärkeä keino käyttämättä: Voi ristiä kätensä. Silloin yleensä myös aina huomaa, että rukous on se kaikista tärkein, se voimakkain ja tepsivin.
HERRA ei ole luvannut tuoda lottovoittoa tai etelänmatkaa rukoilevalle, mutta hän on luvannut olla niiden lähellä, jotka rukoillen kulkevat. Hän on luvannut kantaa heidän murheensa ja huolensa, kuulla rukoukset. Hän on luvannut vastata niihin sitten, kun on vastausten aika.
Heitä huolesi ja luota!
