Joulumyyjäiset vetivät tuhatpäisen yleisön vapaa-aikakeskukselle – katso kuvatunnelmat galleriasta

Yhdistykset esittäytyivät ja myivät, kävijät virittäytyvät joulutunnelmaan - Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa vuosittain pidettävillä markkinoilla on pitkä perinne.

PIRKKALAN markkinoilla vieraili sunnuntaina noin tuhat kävijää tutustumassa yhdistysten ja leirikoululaisten myyntipöytiin. Vapaa-aikakeskuksen salista löytyi myös lasten askartelupiste.

JOULUMYYJÄISET jälleen sisätiloissa oli itsessään jo onnistumisen tae, kun Pirkkalan markkinoita päästiin viettämään koronatauon jälkeen sunnuntaina Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa.

Liikuntasali oli juhla-asussa ja lisänsä toivat mitä erilaisemmat myyntipöydät tuotteineen ja hyväntuulisine myyjineen.

”Kävijöitä oli yli tuhat henkeä”, vahvistivat kunnan kulttuuripuolen tyytyväinen väki Karoliina Karpiomaa, Marika Eromäki ja Anu Muurinen

Arpajaiset olivat hitti, jokaisella myyjällä arvat tuli myytyä. Oman mukavan fiiliksen toivat nuorten myyntipisteet, joissa hankittiin leirikouluihin varoja. Nuoret myivät, myyntituotteiden sponsoreina olivat vanhemmat, jotka myös olivat tukemassa. Hyviä myyntipuheita nuorilta löytyikin. 

Lapsille oli oma askartelupiste, jossa lapset saivat askarrella kortteja, käpytonttuja sekä Kamu-pinssejä. Vanhemmat ja lapset kiittivät askarteluhetkestä.

GALLERIASTA alta voi klikkailla suuremmiksi kuvatunnelmia markkinoilta.

Joulupukin terveiset: ”Aika hyvin ja rohkeasti ihmiset ovat  tulleet juttelemaan. Lahjatoiveita on tullut paljon ja olen saanut joulukortteja, osa tuli lapsilta, jotka eivät eilen päässeet torille niin toivat nyt.”

Eläimiäkään ei joulutorilla oltu unohdettu. Pirkkalaisen eläintarvikekaupan Felecian pöydästä löytyi lahjoja eri eläinlajeille. Paljon joululahjoja ostetaankin myös eläimille. Monelle lemmikki on siellä kotona tärkeä perheen jäsen.

Käden taidot näkyivät: oli koruja, havutuotteita, puusta erilaisia tuotteita, käsitöitä,  erilaisia leivonnaisia sekä suolaisia että makeita.

Joulumyyjäiset ovat osallistava ja yhdistävä tapahtuma. Yleisesti mieleen jäi kierroksen kohtaamisissa lämpö ja ilo. Tästä se onnellisuus ja hyvä joulun odotus syntyvät.