Penni ajatuksistasi, ehdokas – Seurakuntavaalien kiinnostavuuteen voivat vaikuttaa myös ehdokkaat itse

Seurakuntavaalien vähäisestä suosiosta on helppo syyttää maallistuneita kansalaisia, mutta kyllä ehdokkaatkin voivat kantaa kortensa kekoon.

PIRKKALASSA seurakuntavaaleihin on lähtenyt ehdolle 77 henkilöä. Kuvassa Pirkkalan kirkko. Kuva: Antti Jokinen

JOS JOSTAKIN asiasta maksaa, sen luulisi myös kiinnostavan – oli kyseessä sitten oman kuntosalikortin käyttö tai verovaroin rahoitettavien teiden kunto.

Moni asia kuitenkin kilpailee kansalaisen ajasta ja voimavaroista, ja silloin huomio kohdistetaan sinne, mikä koetaan välttämättömimmäksi. Seurakuntien päättäjien valintaan osallistuminen seurakuntavaaleissa on perinteisesti jäänyt tässä kilvassa häviölle.

Ennakkoäänestys on käynnissä tällä viikolla lauantaihin asti, ja varsinainen vaalipäivä koittaa 20. marraskuuta.

SEURAKUNTAVAALIEN kiinnostavuutta yritetään nyt jo neljättä kertaa kohentaa vaalikoneella, jossa ehdokkaat voivat lausua kantansa seurakuntien nykyhetken kiperiin kysymyksiin.

Pirkkalan seurakunnan omissa paikallisissa vaalikonekysymyksissä vastaajat pääsevät linjaamaan esimerkiksi siitä, miten seurakunnan pitäisi palvella siihen kuulumattomia kuntalaisia. Pitäisikö esimerkiksi retkien ja leirien olla halvempia kirkollisveron maksajille, tai tuleeko kristillisen yhteisön tarjota myös tunnustuksettomia kohtaamispaikkoja? Aiemmin syksyllä Pirkkalan seurakunta joutui pohtimaan, millaiset rajat asetetaan suursuosiota nauttivan Pappilan käytölle.

SEURAKUNTAVAALIEN vähäisestä suosiosta on aina helppoa syyttää kiireisiä tai maallistuneita kansalaisia. Mutta kyllä ehdokkaatkin voivat kantaa vaalien kiinnostavuudessa kortensa kekoon. Yle kertoi viime viikolla, että koko maassa seurakuntavaalien ehdokkaista vain reilut 50 prosenttia on täyttänyt vaalikoneen. Joissakin kunnissa konetta ei ole täyttänyt yksikään ehdokas.

Pirkkalassa tilanne on parempi: 77 ehdokkaasta näkemyksiään on avannut 62.