Uusi maalivahti nautti pukukoppielämästä pitkän loukkaantumisen jälkeen – Pingviinit sinnitteli kauan

Emil Asp torjui maalinsuulla 33 kertaa - tappiokierre jatkui silti.

MAALIVAHTI Emil Asp pelasi kauden avausottelunsa Pingviineissä lauantaina. Paluu pelikentille pitkän tauon jälkeen ilahdutti miestä, joka uskoo Pingviinien vielä nousevan sarjan häntäpäästä.

MAALIVAHTI Emil Asp ei pystynyt lauantaina kauden avausottelussaan pysäyttämään Pingviinien tappiokierrettä II divisioonan Hämeen lohkossa, vaan Uplakers otti Ylöjärvellä kauden avausvoittonsa maalein 9-5.

”Uplakers oli ensimmäinen seurani kakkosen tasolla kaudella 2015-16, tunnistin kolme silloista pelaajaa tänään pelin aikana”, Asp sanoi lauantaina pelin jälkeen.

Uplakersin jälkeen Asp pelasi II divisioonaa aikajärjestyksessä KooVee II:ssa, Pyry Akatemiassa, Ikurin Vireessä ja Kiekko-Ahmassa ennen tuloa täksi kaudeksi Pirkkalaan.

”Olin polvileikkauksessa kolme vuotta sitten enkä ole juurikaan pelannut sen jälkeen. Haluan silti pelata, pukukoppielämää kaipaa, kun on koko ikänsä pelannut. Niitä fiiliksiä mitä pelatessa saa ei oikein voi kuvailla”, Asp korosti.

Asp, 27, aloitti uransa Ilveksessä. Kaudella 2012-13 hän pelasi Pingviineissä A-nuorten Suomi-sarjaa ja oli yhden kerran penkillä aikuisten Suomi-sarjassa.

”Ottelun vastustajaa en enää muista”, Asp myönsi.

Lauantaina tilanne oli kahden erän jälkeen vielä 4-4, mutta päätöserässä vajaalla kokoonpanolla pelannut Pingviinit väsyi. Uplakersin Eetu Peippo teki ottelussa viisi maalia.

”Ei ollut helpoin peli, mutta kyllä tästä noustaan. Olen arkipäivät töissä, illat ja viikonloput voi harjoitella ja pelata”, 33 kertaa torjunut Asp totesi.

Seuraava ottelu on ensi lauantaina Riihimäellä Nikkareita vastaan. Sunnuntaina Pirkkalaan saapuu Tampereen Hiki-Hockey.