Poliisin huolestuttava havainto Pirkkalasta: 15-20-vuotiaat rötöstelevät entistä enemmän

Rikoksesta epäiltyjen nuorten ja nuorten aikuisten määrä on hurjassa nousussa. Ilmiö ulottuu myös yhä nuorempiin. Jopa 3-4-luokkalaiset myyvät sähkötupakkaa.

PIRKKALASSAKIN on tehty havaintoja siitä, että nuoret rötöstelevät entistä enemmän. Arkistokuva Kurikassa tehdystä ilkivallasta.

NUORTEN tekemien rikosten lukumäärä ja erityisesti rikoksiin syyllistyneiden 15-20 -vuotiaiden henkilöiden määrä on noussut räjähdysmäisesti. Rikosten skaala vaihtelee näpistyksistä törkeisiin väkivaltarikoksiin, vahingonteoista huumausainerikoksiin sekä erilaisiin liikennerikoksiin ja liikennejuopumuksiin.

Tämä kehityskulku ilmenee Sisä-Suomen poliisilaitoksen Nokian poliisiaseman tekemistä tutkinnoista toimialueellaan Pirkkalassa, Nokialla ja Ylöjärvellä.

Poliisi tekee tiivistä yhteistyötä toimialueellaan opetus-, nuoriso- ja sosiaalitoimen kanssa. Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että näistä sidosryhmistä on kantautunut viestejä, joiden mukaan rikokset ja häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt myös alle 15-vuotiaiden keskuudessa. Kouluissa ja vapaa-ajalla on törmätty siihen, että jopa 3-4 -luokkalaiset käyvät niin sanottua vape-kauppaa, eli myyvät sähkötupakkaa.

Poliisille tehtäviä iltaisin koulujen pihoihin

Kunnissa on tehty havaintoja muun muassa oppilaitoksissa lisääntyneestä väkivallasta ja sen ihannoinnista sekä ilkivallasta. Kouluajan ulkopuolella muun muassa nuorisotiloilla ja koulujen pihoilla on ollut toistuvasti järjestyshäiriöitä. Nuorten käytös on hyvin röyhkeää ja aggressiivista eikä aikuisia tai toisen omaisuutta kunnioiteta.

Poliisille on ilmoitettu nuorison häiritsevästä käyttäytymisestä iltaisinkin. Koulujen pihoilla nuoriso on muun muassa metelöinyt häiritsevästi, uhkaillut väkivallalla ja syyllistynyt vahingontekoihin rikkomalla toisten omaisuutta ja sotkemalla paikkoja. Poliisille on tullut tietoon myös koulun pihassa tapahtuneita pahoinpitelyjä.

”Poliisi on poistanut Pirkkalassa, Nokialla ja Ylöjärvellä koulujen pihoista parhaimmillaan kymmeniä häiritsevästi käyttäytyviä nuoria”, toteaa komisario Ari Aro.

”Nuorten kokoontumisessa ei sinänsä ole mitään pahaa ja se on aivan normaalia nuorten elämään kuuluvaa kanssakäymäistä, mutta valitettavasti pieni, mutta sitäkin näkyvämpi osa nuorisosta pilaa hyvän asian syyllistymällä häiriköintiin tai jopa rikoksiin”, jatkaa Aro.

Mopoilla ajelu ja metelöinti on häirinnyt myös alueen asukkaita, jotka ovat ilmoittaneet asiasta hätäkeskukseen. Erilaisten päihteiden käyttö on usein syynä häiritsevään käyttäytymiseen.

Alaikäisten tekemien rikosten tutkinta työllistää tutkintaa

15-20 -vuotiaiden tekemiin rikoksiin ja rikosten tekijöiden lukumäärän hurja kasvuun on havahduttu Nokian poliisiaseman tutkintaryhmissä. Nokian poliisiaseman kaksi tutkintaryhmää suorittavat esitutkintaa Nokian, Ylöjärven ja Pirkkalan alueella tapahtuneissa rikoksissa, joista 15-20 -vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen rikosten osuus on huomattava. Kahdella identtisellä tarkastelujaksolla vuosina 2021 ja 2022 jokaisen edellä mainitun kunnan alueella 15-20 -vuotiaiden rikoksesta epäiltyjen henkilöiden lukumäärä on poliisin mukaan noussut huolestuttavasti.

Etenkin alle 18-vuotiaiden tekemät rikokset ovat poliisia työllistäviä. Alle 18-vuotiaat rikoksesta epäillyt tulee lähtökohtaisesti kuulustella henkilökohtaisesti huoltajan ja sosiaaliviranomaisen ollessa läsnä kuulustelussa eikä esimerkiksi puhelinkuulustelujen suorittaminen ole aina mahdollista. Esitutkintalain mukaan alle 18-vuotiaan ollessa epäiltynä rikoksesta tai alle 15-vuotiaana tekemästään rikollisesta teosta esitutkinta on toimitettava kiireellisesti.

”Omassa tutkintaryhmässäni on tälläkin hetkellä useita alle 18-vuotiaiden tekemäksi epäiltyä rikosta tutkittavana. Esitutkintalain mukaan nämä jutut on tutkittava kiireellisesti, mikä tarkoittaa sitä, että monet muut tutkittavat jutut jäävät tutkittavaksi myöhemmälle ajankohdalle. Mikäli kehityssuunta 15-20 – vuotiaiden tekemien rikosten osalta on näin raju, niin en uskalla edes ajatella sitä, kuinka tutkijat selviävät nykyisillä resursseilla tulevista vuosista”, toteaa rikoskomisario Panu Rautio.

Poliisi haluaa muistuttaa vahingonkorvausvastuusta, joka koskee myös alle 15-vuotiaita lapsia.