Siitä pitäen kun kallisarvoinen lasti on kotiin kannettu ensimmäistä kertaa, suunnatonta riemua ja kiitollisuutta hivenen varjostaa huoli, jonka jokainen kasvattaja varmasti sydänalassaan tunnistaa. Kykenenkö hoitamaan sitä oikein? Tuleekohan siitä kunnollinen yksilö? Mitä minun täytyy tarkalleen ottaen tehdä ja mitä jättää tekemättä, että onnistuisin? Osaanko ohjata ollenkaan oikeaan? Mitä jos se kaikesta antamastani tuesta huolimatta kasvaakin kieroon?
Vaikka kasvattajana voi yrittää vain tehdä parhaansa, olen oppinut kantapään kautta, että kannattaa toisinaan kuunnella neuvojakin. Silloin voi välttää erehdyksen tai ainakin estyä tekemästä samaa erhettä kahta kertaa.
Parhaimpia ohjeistajia kokemukseni mukaan ovat ne, joilla on pitkä kokemus kasvatustyöstä. Näitä ovat mummot. He kertovat juttelevansa kasvatettavilleen paljon. Se saa tiettävästi kasvun kukoistukseen. Muutama tilkka kahviakin tekee monille hyvää silloin tällöin.
Hedelmällinen maaperä terveelle kasvulle löytyy kodista, jota voisi luonnehtia valoisaksi. Muut terhakan kehittymisen kulmakivet ovat tietenkin täysipainoinen ravinto, riittävä nesteen saanti ja lepo.
Koska ympäristöllä on niin suuri merkitys, yksilöllä pitää olla tarpeeksi tilaa ja kasvurauhaa kehkeytyä omaksi itsekseen. Siksipä kasvualusta ei saa olla tukahduttava, vaan hyvä olisi, jos kodin ilmapiirissä saisivat kaikki kukat kukkia. Silloin jokainen saisi olla sellainen kuin on – piikikäs, ylikasvanut, rehevä, kitukasvuinen tai pelkästään hyvinvoiva, lajinsa kelpo edustaja.
Ja pitää myös antaa aikaa juurtua. Jos on vahvat juuret ja tietää paikkansa, maailman puhurit eivät niin vain heittele, vaikka olisi herkkä kuin ansarikukka. Silloin voi taipua, muttei taittua.
Joskus syystä tai toisesta käy kuitenkin niin, että yhteiselo on mahdotonta. Silloin syy on yleensä kasvattajassa, joka ei ole tehtäviensä tasalla. Joskus kasvatettavakin saattaa kapinoida mitä merkillisimmillä tavoilla, vaikka kasvattaja on mielestään tehnyt kaiken parhaan tietonsa ja taitonsa mukaan ja onpa joku onnistunut saamaan jopa ulkopuolista tukea kasvatustyöhönsä ihan ammattikasvattajalta.
Olen kuullut, että joskus joissakin kodeissa on silti ollut niin tiukka tilanne, että muu ei ole auttanut kasvatettavaa palaamaan oikealle kasvu-uralle kuin uhkailu. Kasvattaja on joutunut vetoamaan peräti häädön mahdollisuuteen, jollei meno muutu. Tietääkseni näillä tapauksilla on ollut onnellinen loppu eikä tuloksena ole ollut se klassinen ’kasvoimme erillemme’.
Jos on vahvat juuret ja tietää paikkansa, maailman puhurit eivät niin vain heittele, vaikka olisi herkkä kuin ansarikukka.
KODISSANI voivat hyvin herttaköynnösvehka, rahapuu, aaltomaija, tuoksuköynnös, rönsylilja, pennimuori, jokin tyräkki ja yksi tuntematon agentti.
Isoposliinikukka suorastaan räjähti kasvuun myrkytettyäni oletettavasti tappipunkit siitä kahteen kertaan kesällä.
Purppurajuoru vaikuttaisi juurtuvan hyvin, samoin kultaköynnös.
Timanttiananas, flamingonkukka, fiikus ja koristeparsa eivät osaa päättää, kasvaako vaiko eikö.
Häätöuhan alla on tällä hetkellä hopeaköynnös. Hontelovartiseksi riutunut entinen silmänilo on käpristellyt kaikkia niitä muutamia jäljellä olevia lehtiään jo vuoden verran, vaikka kaikki kikat olen kokeillut.
Liika hyysääminen, hoitaminen ja paapominen, siinäkö se vika onkin?
