SAIN manuaalisen kalenterin. Se on kovakantinen ja kestää hyvin työelämän äkkikäänteitä ja kierteitä eikä vähiten siksi, että se on muodoltaan kierrevihko. Väriltään se on ärhäkän pinkki, että sen huomaa aina ja ajallaan työpöytäsälänkin seasta.
Toisin kuin sähköinen kalenteri, paperiversio antaa käsiintuntuvan, joskin täysin petollisen tunteen hallinnasta. Homma on ikään kuin hanskassa, kun se on kirjoissa ja kansissa.
Ei pidä paikkaansa. Viime viikolla sain huomata, ja valitettavasti haastateltava myös, että kalenteri ei auta, jos tasan puolen tunnin tapaamiseen saapuu tismalleen puoli tuntia myöhässä, koska on uskonut kalenterimerkintöjään.
Kalenteriko ei siis muka valehtele?
Onneksi aina voi yrittää uudestaan ja aina voi kääntää uuden sivun. Paikkaushaastattelun raivaaminen kalenteriin tuleville viikoille on jo aika lailla työn alla.
KALENTERI on melkoinen kapistus. Se, mikä on suhteellista, on piirretty kansien väliin tasaisiin tunnin lohkoihin, joita on jokaisella aukeamalla seitsemän päivän verran.
Kalenterin tuntilohkoja tuijottaessa voisi kuvitella, että aikaakin olisi sen 24 tuntia vuorokaudessa, mutta näinhän ei ainakaan ruuhkavuosissaan tarpovalla ole. Niitä aikoja elänyt tietää, että tunteja on paljon vähemmän.
Koska aika kultaa muistot, näin jälkeenpäin voi kuitenkin vain sanoa, että oi niitä aikoja.
VIIKONLOPPUISIN tunteja näyttäisi kalenterin mukaan olevan tosin vähemmän kuin arkisin, vaikka monilla voisi olla käyttöä kalenterille juuri lauantaisin ja sunnuntaisin – niinä päivinähän monien elämä on yhtä kiireistä matalaliitoa. Vapaa-ajasta pitää nauttia täysin siemauksin silloin, kun on sen aika.
Ehkä kalenterikin tekijät tietävät, että ajanlaskuun ei viikonloppuvapaita viettävä apuja tarvitse, sillä menot ja tulot ovat luonteeltaan sellaisia, että ne muistuvat mieleen ilman kalenteriakin.
Vapaalla ollessa ajankäyttö ei ole niin aikaan sidottua kuin esimerkiksi työaikana, jolloin aikainen lintu nappaa madon. Mutta mitä tapahtuukaan aikaiselle madolle, on joku viisas hoksannut. Aikamoinen kysymys.
KALENTERIN tasaveroisia tuntilohkoja katsoessa voisi erehtyä luulemaan myös, että aika on sama kaikille. Ne, joilla on nuorena ajasta iäisyyteen siirtyneitä läheisiä, tietävät, että ei se ole. Aika voi loppua kesken jo ennen aikojaan.
